Artikkelit: GPS-häirintä

Vesillä tulee osata liikkua myös ilman teknisiä navigointivälineitä, muistuttaa Traficom.
Häirintää on havaittu myös lännempänä, kertoo merivartiosto.
Tutkimuksen tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla voidaan vähentää häirinnän vaikutuksia.
Jokaisen vesilläliikkujan tulee osata navigoida myös perinteisin menetelmin.
Lakimuutos mahdollistaa laitteiden takavarikoinnin.
GPS-häirintälaitteita koskevaa sääntelyä aiotaan tiukentaa.
Suomenlahden ylle levittyvä GNSS-häirintä voi vaikeuttaa palvelujen käyttöönottoa Helsingissä.
Ruotsin entisen puolustusministerin mukaan GPS-häirintä on jatkuvaa ja valtiojohtoista.
Sovelluksen karttapalvelu voi näyttää reittitiedon virheellisesti gps-häirinnän vuoksi.
Tällä hetkellä jammereita pidetään radiolähettiminä, joiden hallussapito on luvanvaraista.
EU-johtajan kone joutui laskeutumaan bulgarialaiselle lentokentälle.
Määrä on lisääntynyt keväästä lähtien ja vääristämistä esiintyy etenkin Itä-Suomessa.
Tietovuodon mukan Tobol voi paitsi estää GPS-signaaleja, myös väärentää niitä.
Viron mukaan Kingiseppin kaupungin lähelle on tuotu häirintälaitteistoa.
Venäjän arvioidaan lisänneen GPS-häirintätoimintaa kesän aikana.
Tiedustelupalvelu SBU:n mukaan useimmin iskujen kohteena ovat maat, jotka tukevat aktiivisesti Ukrainaa.
Naton väitetään varoittaneen Moskovaa GPS-häirinnän seurauksista.
Viisi Itämeren maata pitää häirintää tahallisena.
Suomi ja Viro ovat antaneet ohjeet rajusti lisääntyneiden GNSS-häiriöiden takia.
Veneilijöiltä vaaditaan nyt tarkkuutta ja perinteisiä taitoja.
Satelliittipaikannuksen häiriöt voivat aiheuttaa yhteiskunnalle laajoja vahinkoja.
Merivartiosto suosittelee vesilläliikkujille paperista merikarttaa.
Tahallinen häirintä itärajalla piinaa muun muassa lentoliikennettä.
Häirinnän lähteen arvioidaan olevan Venäjälle kuuluvassa Kaliningradissa.
Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt hankkeen häirintään tarkoitettuja radiolaitteita koskevan lainsäädännön muuttamiseksi.
Lähes kaikilla Suomen lentoasemilla on huhtikuussa käytössä vaihtoehtoinen järjestelmä satelliittipaikannukselle.
Häirintä vaikutti samalla alueella useisiin muihinkin koneisiin.
GPS-häirintään liittyy ministerin mukaan onnettomuuden riski.
Etelä- ja Itä-Suomessa on ilmennyt jo useiden kuukausien ajan runsaasti satelliittipaikannuksen häiriöitä.
Lisääntynyt häirintä kasvattaa onnettomuuksien riskiä.
Elektronisesta sodankäynnistä selvitettiin myös häirinnän lähteen sijainteja.
Maanmittauslaitos on kehittänyt uutta osaamista, jolla voisi havaita myös ilmassa ja merellä tapahtuvan häirinnän.
Matalalla lentävät LEO-satelliitit ovat avain luotettavaan ja häiriöttömämpään navigointiin.
Analytiikkayhtiö varoittaa, että venäläisten rahtialusten tekemisiä kannattaa tarkkailla.
Kyseessä ei enää ole poikkeama, vaan uusi, ei-toivottu normaali.
Avointen lähteiden perusteella GPS-signaalia myös väärennetään Pietarin lähistöltä.
Häiriökartta on hehkunut punaisena koko heinäkuun, ja häirintä jatkuu yhä.