Artikkelit: Asuminen

Asuntojen hinnat laskevat noin viisi prosenttia.
Vaikka kierrätettävät sähkökatkot ovat viimesijainen toimi, niihin on syytä varautua etukäteen.
Ensiasuntojen ostajat hyötyvät yksiöiden ja pienten kaksioiden tarjonnasta.
Ongelmia voi koitua niin taloyhtiölle kuin asukkaalle itselleenkin.
Hypo ennakoi tilanteen jäävän lyhytaikaiseksi.
Jopa neljäsosa kyselyyn vastanneista kertoi energiakustannusten olevan säännöllinen rasite omassa kotitaloudessa.
Kriisit eivät ole vaikuttaneet nuorten haluun ostaa asuntoa.
Vakuutusyhtiö on varautunut tavallista suurempaan putkirikkojen määrään.
Kiinteistöliitto vaatii kohtuullistamaan korotusta.
Pudotusta oli lokakuussa peräti 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli vaatii hallitukselta pikaisia päätöksiä korotuksen estämiseksi.
Asuntokuntia, joilla on jotakin velkaa, on yhteensä noin 1,5 miljoonaa.
Asuntojen hinnat ovat Hypon mukaan laskeneet kolme kuukautta peräkkäin.
Koko maassa hinnat nousivat hieman verrattuna viime vuoteen.
Nuorilla vuokralla asuminen on selvästi omistusasumista yleisempää.
Sähkölämmitys on edelleen vapaa-ajan asuntojen yleinen lämmitysmuoto.
Pääkaupunkiseudulla vuokrien nousu on ollut muuta maata hitaampaa.
Koronan aikana alkanut mökkibuumi on nyt ohi.
Sähkökuorman ohjauspalvelu hyödyttää etenkin pörssisähköä käyttäviä.
Heikentynyt taloustilanne ei ole heikentänyt kiinnostusta omistusasumiseen.
Puutarhoihin istutetut vihannekset kannattaa nostaa maasta ennen maan jäätymistä.
Lamaa ei Rakennusteollisuuden pääekonomistin mukaan ole edessä.
Uuden sopimuksen myötä 38 euron sähkölasku nousisi noin 300 euroon.
Mahdolliset sähkönjakelun keskeytykset koskettavat kaikkia lämmitysmuodosta riippumatta.
Korkojen nousu tuntuu asuntovelallisten lompakossa.
Kolmasosa suomalaisista olisi tälläkin hetkellä valmis joustamaan koron suuruudessa hakiessaan uutta asuntolainaa.
Isännöintiliitto ennakoi, että taloyhtiöt joutuvat perimään ylimääräisiä vastikkeita.
Energian kallistuminen asettaa taloyhtiöiden vastikkeille korotuspaineita.
Asuntojen hintojen nousu on hidastunut etenkin suurissa kaupungeissa.
Sitova vuokrasopimus voi syntyä jo ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Asuntokilvassa pärjää paremmin, jos on valmis joustamaan vaatimuksista.
Vetovoimaisiksi Tampereen ohella arvioidaan myös Turku ja Vantaa.