Verkkouutiset

OP:n mukaan viimeisen vuoden aikana on ollut havaittavissa, että vahinkojen yhteydessä ei enää tehdä perusparannuksia yhtä usein kuin ennen., LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Kotitalouksien asumismenot nousussa – älä laiminlyö näitä remontteja

OP:n mukaan viimeisen vuoden aikana on ollut havaittavissa, että vahinkojen yhteydessä ei enää tehdä perusparannuksia yhtä usein kuin ennen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kotitalouksien asumismenot ovat nousseet viime vuonna aiempaa nopeammin. Samaan aikaan inflaatio on nostanut myös tuotteiden ja palveluiden kustannuksia. Viimeisen vuoden aikana Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluissa on ollut havaittavissa, että vahinkojen yhteydessä ei enää tehdä perusparannuksia yhtä usein kuin ennen, kertoo OP Ryhmä tiedotteessa.

– Aikaisemmin esimerkiksi saunassa sattuneen vahingon yhteydessä saatettiin tehdä laajempi kylpyhuoneremontti samalla kertaa. Perusparannukset vaikuttavat positiivisesti kiinteistön arvoon sekä käyttöikään. Usein vahingon korjaamisen yhteydessä on myös halvin hetki tehdä perusparannusta, kun remonttia tehdään joka tapauksessa, kertoo Pohjola Vakuutuksen omaisuusvakuuttamisen johtaja Markus Uimonen OP Ryhmän tiedotteessa.

Tiukentuneessa taloustilanteessa vaarana on, että säästöjä haetaan kiinteistöjen ylläpidosta ja tarpeellisista remonteista.

– Näyttää siltä, että tällä hetkellä tehdään remontteja erityisesti tilanteissa, joissa vahinko on jo sattunut tai tilanteissa, joissa jokin on näkyvästi rempallaan. Esimerkiksi vesikattoremontti tehdään vasta, kun katto on jo vuotanut ja aiheuttanut vahinkoa. Sen sijaan kiinteistön huoltotoimenpiteistä ja elinkaarikorjauksista etsitään säästöjä: joko niitä siirretään eteenpäin tai säästöjä etsitään materiaaleista tai tekijöistä. Näissä kaikissa piilee riskinsä, varoittaa Uimonen.

Kiinteistöstä huolehtiminen on tärkeää muistaa niin omakotitalossa, mökillä kuin taloyhtiöissäkin. Erityisen tärkeää on pitää huolta lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien sekä vesikaton, rännien, salaojien ja esimerkiksi savupiipun läpivientien kunnosta. Lisäksi käyttöiän päässä olevien laitteiden ja LVIS-osien uusiminen on tärkeää. Esimerkiksi vesivahingoissa kustannukset voivat nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin.

– On hyvä muistaa, että ylläpitotoimenpiteet ja tarpeelliset remontit ovat myös vakuutuksen turvan kannalta keskeisiä. Jos vahinko johtuu siitä, että kiinteistössä ei ole tehty tarpeellisia toimenpiteitä, ei vahinko enää ole yllättävä ja ennalta-arvaamaton, ja se heijastuu korvattavuuteen, muistuttaa Uimonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)