
Puhemiehistön äänimäärät: Jussi Halla-aho 116, Paula Risikko 161, Tarja Filatov 132
Eduskunnan puhemies ja varapuhemiehet jatkavat entisinä 2026 valtiopäivillä.

Eduskunnan puhemies ja varapuhemiehet jatkavat entisinä 2026 valtiopäivillä.

Kevään istuntokausi on käynnistynyt.

Hyökkääjä voi jo nyt varastaa tietoa säilöön ja purkaa sen myöhemmin, kun teknologia kehittyy.

Lappeenrantalainen kansanedustaja jatkaa ryhmäjohtajana.

Häirintäkohun keskellä oleva eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajat.

Kansanedustaja sanoo olevansa ärtynyt, koska he eivät pysty ”suojelemaan meidän omia työntekijöitä”.

Häirintätapaukset julki tuonut kansanedustaja uskoo tilanteen kehittyvän nyt hyvään suuntaan.

Talouspolitiikan arviointineuvosto on väläyttänyt muutoksia kertymiin.

Pörssisähkön hinta kipuaa tiistaina yli 82 senttiin.

Lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella.

Väestötieteilijän mukaan muutos näkyy jo kymmenessä vuodessa.

Veteraanikansanedustajan mukaan häirintäkohussa on mennyt hyvin erilaisia asioita sekaisin samojen otsikoiden alle.

Kärkiteknologioiden voimakas kehittyminen tuo riskejä, mutta onneksi Euroopalla on paljon osaamista, Maria Löfgren kirjoittaa.

Ennusteen mukaan pohjoisessa on lauhempaa kuin etelässä.

Asiantuntijan mukaan kulutusta voi laskea pienillä muutoksilla.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)