
Asiantuntija Ylelle: Vanhoja metsiä on liian vähän
Jopa satoja eliölajeja on uhattuna.
Jopa satoja eliölajeja on uhattuna.
Professorin mukaan monissa maissa on jo päädytty perhelääkärimalliin.
Peter Nybergin mukaan nopeat elintason supistamistoimet ovat avainasemassa velkaantumisen hidastamiseksi.
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorin mukaan Naton laajentuminen lisää Itämeren alueen vakautta.
Maanantaina osassa Suomea on kuitenkin luvassa tuulista säätä.
Sanakäänteissään jyrkimmin eläinteologiaansa julistaa pappi Kauniaisista.
Ukrainalaisten ongelmanratkaisukyky teki vaikutuksen suomalaisupseeriin.
Vanhuspalvelujen kattavuus on selkeästi heikentynyt 2000-luvulla.
Tasavallan presidentti kertoo kuitenkin olleensa ”liiankin tarkka.”
Espoossa käytetty matematiikkasovellus on osa turkulaisen FourFerries -yrityksen digitaalista oppimisympäristöä eMathStudiota.
Virtaa kannattaa puheenjohtajaksi yli puolet Vihreiden piirihallitusten jäsenistä.
Raja-aidan ensimmäisen osan rakennus ajoittuu vuosille 2023-2026. Sen jälkeen rakennetaan aitaa Itä-Lappiin.
Poliisi takavarikoi nuorilta alkoholijuomien lisäksi teräaseita, ilmapistoolin ja pippurisumutteen.
Tänään vietetään puolustusvoimain lippujuhlan päivää.
Aurinkovoiman suosio on kasvanut vihreän siirtymän ja sähkön hinnannousun myötä.