Aalto-yliopiston professorin Sixten Korkmanin mukaan rakenteilla oleva Euroopan pankkiunioni ei saa johtaa moraalikatoa aiheuttavaan yhteisvastuuseen, vaan sijoittajavastuun tiukkaan toteuttamiseen.
Vaikka talouskasvu käynnistyisi ensi vuonna ennusteiden mukaisesti, se ei heti riitä parantamaan työllisyyttä, koska kasvu näkyy ensin työtuntien määrän lisäyksenä eikä työllisyyden kasvuna.
– On valtava menetys koko yhteiskunnan kannalta, ettei pörssin pienomistajuutta ole kehitetty, arvioi Taloustaito-lehden päätoimittaja ja osakesijoittaja Antti Marttinen Pörssisäätiön uutiskirjeessä.
Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan pyrkimällä parempaan sääntelyyn sisämarkkinoilla, voidaan vauhdittaa yrittämisen mahdollisuuksia ja tukea työpaikkojen luomista.
Euroopan parlamentin perjantaina julkaiseman eurobarometrin mukaan suomalaiset arvostavat EU-budjetissa muita eurooppalaisia vähemmän panostusta koulutukseen.
Markkinavalvonnan parantuminen on merkittävä askel kohti parempaa tuoteturvallisuutta ja kuluttajansuojaa, korostaa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
Nokian entinen pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että päätös Windows-käyttöjärjestelmästä oli virhe.
Työmarkkinoilla muotoutuva ansiokehitys ja hallituksen verovastaantulo merkitsevät toteutuessaan nettopalkan ostovoiman lievää alenemista, kertoo Veronmaksajain Keskusliitto.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää peliyhtiö Supercellin myyntiä japanilaisille yli miljardilla eurolla osoituksena suomalaisen peliosaamisen arvostuksesta.
Intian epävakaa ilmapiiri huolestuttaa maan markkinoille pyrkiviä suomalaisyrityksiä. Etenkin Nokian verosotkut maassa ovat aiheuttaneet Intian maineelle investointiystävällisenä maana hallaa, kertoi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.).
Pilvipalveluteknologiaa kehittävän Citrixin tilaama tutkimusraportti paljastaa, että monissa jatkuvasti saatavilla olevia verkkopalveluita tarjoavissa pohjoismaisissa yrityksissä on pulaa taitavista verkonhallinnan ammattilaisista.
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan ja maa-metsätalousvaliokunnan jäsen Kari Rajamäki vaatii, että suunnitelmat avata valtion talousmetsät "raa'alle kilpailulle" on vihellettävä poikki.
Tilastokeskuksen mukaan keskiansiot olivat viime vuonna valtiolla 44 prosenttia, kuntasektorilla ja yksityisellä sektorilla 35 prosenttia suurempia kuin vuonna 2003.