Kohteina ovat Etelä-Korea, Indonesia, Kiina, ja Singapore. Ministerin mukana on kaksi erillistä yritysvaltuuskuntaa. Koreaan suuntaavaan yritysvaltuuskuntaan kuuluu lähes kolmenkymmenen henkeä ja Indonesiaan noin kahdenkymmenen hengen valtuuskunta.
Vapaavuoren kierros alkaa Etelä-Koreassa, jossa hän vierailee 19.-22. lokakuuta Soulissa ja maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Pusanissa. Matkan teemat keskittyvät teknologia- ja energiasektorin ympärille.
Singaporessa elinkeinoministeri isännöi kansainvälisten Singaporen matkailumessujen Suomen osastoa sekä tapaa maan varakauppa- ja teollisuusministeri S. Iswaranin.
Indonesian osuuden (24.-25.10.) painopisteinä ovat energia ja ympäristö, metsäteollisuus, kaivosteknologia, hyvinvointi sekä koulutus. Vapaavuori tapaa Jakartassa useita ministereitä, muun muassa maan kauppa- ja talousministerit.
Elinkeinoministerin Aasian matkan viimeisenä osuutena 27. lokakuuta on vierailu Shanghaissa järjestettävään Pujiang Innovation Forumiin.
Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön järjestämä tapahtuma tarjoaa eri maille mahdollisuuksia esitellä omia innovaatioitaan ja yritysten liiketoimintamahdollisuuksia maassa. Tänä vuonna Suomi on erikseen kutsuttu tapahtuman teemamaaksi. Foorumissa järjestetään erillinen teemaosuus Suomen ympärille.