Keskiansiot kasvaneet eniten valtiolla viimeisen kymmenen vuoden aikana

Tilastokeskuksen mukaan keskiansiot olivat viime vuonna valtiolla 44 prosenttia, kuntasektorilla ja yksityisellä sektorilla 35 prosenttia suurempia kuin vuonna 2003.

Kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen kokonaisansio kuukaudessa oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 3 206 euroa ja mediaaniansio 2 853 euroa.

Valtiolla kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen ansio oli 3 647 euroa, kuntasektorilla 2 932 euroa ja yksityisellä sektorilla 3 279 euroa.

Ammattiryhmäkohtaisessa vertailussa keskiansiot ovat kasvaneet vuosien 2003 ja 2012 välillä valtiolla muita työnantajasektoreita enemmän lähes kaikissa ammattiryhmissä. Erityisesti ansiot ovat valtiolla kasvaneet johtajilla, erityisasiantuntijoilla ja asiantuntijoilla.

Myös kuntasektorilla keskiansioiden muutos on ollut useissa ammattiryhmissä yksityistä sektoria suurempaa.

Yliopistot siirtyivät palkkatilastoissa valtiolta yksityiselle sektorille vuonna 2010 yliopistouudistuksen myötä. Tämä nostaa hieman valtion keskiansion kasvuprosenttia, mutta ei vaikuta sektorien välisen ansiokehityksen trendiin.

Mainos