Metsäteollisuuden mielestä väistyvän valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) Kauppalehdessä esittämä ehdotus luopua kokonaan windfall- eli voimalaitosveron käyttöönotosta on hyvä.
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhasen mukaan Ruotsin malli toisi uusia kasvu- ja investointimahdollisuuksia erityisesti työllistäville perheyrityksille.
Pellervon taloustutkimus (PTT) ehdottaa perintö- ja lahjaveron poistamista Suomessa ja sen korvaamista luovutusvoittoveron muutoksella Ruotsin tyyliin.
EK:n johtoryhmän jäsen ja Venäjä-asiantuntija Kai Mykkänen ei usko, että talouspakotteista kärsivät oligarkit pyrkisivät hillitsemään presidentti Vladimir Putinin ulkopolitiikkaa.
Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää kansainvälisen suunnittelukilpailun, jolla halutaan nopeuttaa biojalostamoiden innovaatioiden kaupallistumista ja uusien biojalostamoiden syntyä Suomeen.
Suomalaiset kahviyritykset Paulig ja Meira kärsivät Kuluttaja-lehden vastuullisuusvertailussa ruotsalaisille ja useille muille ulkomaisille kahviyrityksille rökäletappion.
Päivittäistavarakaupan ry:n mukaan alaa rajoittavaa sääntelyä purkamalla tuettaisiin kilpailun edellytysten lisäksi kuluttajien ostovoimaa ja pienennettäisiin paineita ruoan hinnannousuun.
Tuore tutkimus ennustaa, että erilaisten mobiiliverkkoon kytkettyjen laitteiden (M2M) määrä kolmin- tai nelinkertaistuu nykyisestä 200 miljoonasta vuoteen 2019 mennessä.
Ukrainan julkisen velan lisääntyminen ei ole hälyttävää, koska velkataso on toistaiseksi pysynyt tarpeeksi matalalla tasolla, arvioi Suomen Pankin tutkija.
Maailmantalouden elpyminen ja euroalueen talouden kääntyminen takaisin hitaaseen kasvuun parantavat Suomen metsäteollisuustuotteiden kysyntänäkymiä ja lisäävät tänä vuonna vientiä paperia lukuun ottamatta.
Sanomalehti Kalevan mukaan Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen aikoo esittää ensi maanantaina kaupunginhallitukselle, että Oulu tukisi Fennovoiman ydinvoimahanketta.
Euroopan komission mukaan Suomen on palautettava kasvu ja kilpailukyky, löydettävä tapoja rakennemuutoksen toteuttamiseen ja jatkettava teollisuutensa monipuolistamista.
On otettava tuumaustauko finanssialan EU-sääntelyn tehtailuun ja keskityttävä soveltamaan nykyistä sääntelyä, vetoavat Suomen Yrittäjät, Finanssialan Keskusliitto ja Elinkeinoelämän keskusliitto.
Kiinan hallituksen mukaan maan tehdastuotannon kasvu kiihtyi toukokuussa. Sitä pidetään myönteisenä merkkinä keskellä laajempaa talouskasvun hidastumista.