Erilaisista vuodoista rakennuksissa aiheutuu Suomessa vuosittain noin 150 miljoonan euron vahingot. Myös uudenlainen ajattelu rakennuksien huolehtimisesta rakentamisen jälkeen voisi ehkäistä vahinkoja, kirjoittaa Finanssialan keskusliitto tuoreessa uutiskirjeessään.
Vastikään julkaistussa vuotovahinkoselvityksen mukaan nousussa ovat erityisesti vanhojen viemäriputkien aiheuttamat vuotovahingot. Yhdeksi lääkkeeksi ehdotetaan useamman taloyhtiön yhteistä putkiremonttia.
– Ehdotus on hyvin järkevä. Monilla kerrostaloalueilla talot on rakennettu samoihin aikoihin, joten putkiremonttitarve tulee suurin piirtein samaan aikaan, Finanssialan keskusliiton johtava asiantuntija Petri Mero sanoo.
Hänen mukaansa isännöitsijöiden kannattaisi koota kimppa, ja sopia remonttifirman kanssa talojen remontoinnista järjestyksessä.
– Taloyhtiöt saattaisivat saada remontteihin paljousalennusta. Remonttifirmat taas hyötyisivät toisiaan lähellä olevista kohteista ja toisaalta siitä, että samanlaisia kohteita remontoidessa oppi karttuisi ja remonttitahti nopeutuisi, Petri Mero pohtii.
Meron mukaan toinen kiinnostava ehdotus selvityksessä on vastuun lisääminen kiinteistön rakentajalle. Ajatuksena on, että kiinteistön rakentaja huolehtisi kiinteistön huollosta tietyn ajan myös valmistumisen jälkeen. Rakentajalla on kiinteistöstä paras tietämys.
– Tässä olisi selvästi jollekulle kehittämisen ja keksimisen paikka. Mikä olisi se tapa tai käytäntö, jolla rakentajat ottaisivat vastuuta kiinteistön huollosta, Petri Mero kysyy.