Meira sai huonoimmat mahdolliset arvosanat kaikista tutkituista asioista. Näitä olivat sosiaalinen vastuu, ympäristövastuu, avoimuus ja paikallisten yhteisöjen tukeminen.
Meira ei myöskään vastannut tutkimuskyselyyn, eikä lehden mukaan muutenkaan juuri raportoi julkisesti vastuullisuudestaan.
Paulig linjasi hyvin sosiaalista vastuutaan ja ympäristövastuutaan, mutta se ei pystynyt osoittamaan tutkijoille, mitä se käytännössä vaatii kahvintuottajilta. Paulig ei myöskään tarkasta kahvitilojen oloja.
Ruotsalaisista kahvimerkeistä mukana olivat Löfbergs ja Arvid Nordqvist. Molemmat vastasivat kyselyyn ja todensivat vastuullisuuttaan suomalaisia paremmin. Molemmat myös teettävät tiloille tarkastuksia.
Kuluttajan reportaasista selviää muun muassa, että Etiopiassa kahvinviljelijät puskevat töitä nälkäpalkalla. Brasiliassa taas käytetään runsaasti torjunta-aineita ja viljelijät houkutellaan tekemään heille erittäin epäedullisia sopimuksia.
Tutkimuksessa verrattiin kymmentä yritystä. Tutkimus tehtiin kuluttajajärjestöjen kansainvälisenä yhteistyönä. Tulokset perustuvat yrityksille tehtyyn kyselyyn, asiantuntijoiden haastatteluihin ja julkisiin tietoihin.