Nämä yritykset ovat kansantalouden kannalta erityisen tärkeitä, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana 60 prosenttia uusista työpaikoista on syntynyt yli 10 henkilöä työllistäviin yrityksiin. Merkittävä osa suomalaisista perheyrityksistä on tulossa lähivuosina sukupolvenvaihdosvaiheeseen.
– Meidän pitäisi saada aikaan vuosittain tuhansien yritysten sukupolvenvaihdosbuumi, jossa nuoremmat jatkajat pääsisivät toteuttamaan kasvuideoitaan yritysten taseet ehjinä. Tämä olisi yksi varmimmista tavoista saada maamme talouteen kaivattua liikettä, toteaa Matti Vanhanen.
Vanhasen mukaan Pellervon taloustutkimuksen ajatus korvata perintö- ja lahjavero luovutusvoittoverolla olisi yritysten ja niiden investointimahdollisuuksien näkökulmasta ylivoimaisen hyvä.
– Nykyjärjestelmässä veron maksamiseksi joudutaan usein rahat ottamaan yrityksen taseesta, mikä heikentää yrityksen investointimahdollisuuksia ja työpaikkojen määrää. Osa yrityksistä on ajautunut veron kanssa umpikujaan ja yritys on pitänyt siitä syystä myydä. Uudessa mallissa yrityksen jatkajat saisivat yrityksen taseeltaan ehjänä ja maksaisivat kireämmän veron mikäli myyvät yrityksen joskus, toteaa Vanhanen.
Myönteistä tutkimuksessa on Vanhasen mielestä erityisesti se, että se näyttää olevan myös valtiontalouden kannalta neutraali.
PTT:n tutkima malli vastaa Ruotsin ja Norjan malleja. Se ei koskisi vain yritysvarallisuutta, vaan kaikkien kansalaisten perintöjä ja lahjoja. Suurimmassa osassa EU:n jäsenmaita yritysten sukupolvenvaihdokset voidaan toteuttaa ilman veroseuraamuksia.
Lue myös: PTT korvaisi perintöveron luovutusvoittoveron muutoksella