Mobiililiittymiä kohta enemmän kuin maailmassa väkeä

Tuore tutkimus ennustaa, että erilaisten mobiiliverkkoon kytkettyjen laitteiden (M2M) määrä kolmin- tai nelinkertaistuu nykyisestä 200 miljoonasta vuoteen 2019 mennessä.

Tällä hetkellä suurin osa laitteista on kytketty mobiiliverkkoon GSM-yhteyden avulla, mutta jo vuonna 2016 enemmistö laitteista on verkossa 3G- tai 4G-teknologian avulla, povaa Ericssonin Mobility Report.

– Mobiiliyhteydellä verkkoon kytkettyjen laitteiden määrä kasvaa ja samalla niissä toimivien palveluiden ja sovellusten laatu vaatii yhä enemmän mobiiliyhteyksien nopeudelta ja laadulta. Vuonna 2019 jo 20 prosenttia M2M-laitteista toimii mobiililaajakaistayhteyksien avulla. Erilaiset uudet M2M-sovellukset ovatkin 5G-verkkojen kehityksessä avainasemassa, sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.

Myös video kasvattaa mobiililiikennettä, sillä vuonna 2019 yli puolet kaikesta mobiilidatasta on tutkimuksen mukaan videota.

Mobiililiittymien määrä ylittää seuraavan vuoden aikana maapallon väestömäärän. Mobiililiittymien määrä on kasvanut seitsemän prosenttia vuodessa, ja pelkästään tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana niiden määrä on kasvanut 120 miljoonalla 6,8 miljardiin.

Myös mobiililaajakaistaliittymien määrä kasvaa, ja niiden määrän ennustetaan ylittävän 7,6 miljardia vuoden 2019 loppuun mennessä. Tällöin yli 80 prosenttia kaikista mobiililiittymistä on laajakaistaliittymiä.

Vuonna 2016 älypuhelimia enemmän kuin peruspuhelimia

Älypuhelinten määrä ylittää peruskännyköiden määrän vuonna 2016. Vuoteen 2019 mennessä älypuhelinliittymiä ennustetaan olevan jo 5,6 miljardia.

Poimintoja videosisällöistämme

Euroopassa älypuhelinliittymien määrän ennustetaan olevan noin 765 miljoonaa vuonna 2019, mikä on enemmän kuin Euroopan väkimäärä. Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana myydyistä puhelimista 65 prosenttia oli älypuhelimia.

Suomessa älypuhelinkehitys kulkee globaalia keskiarvoa nopeammin. Hiljattain julkistetussa Aalto-yliopiston tutkimuksessa todettiin älypuhelinkannan ohittaneen peruspuhelinmallit Suomessa viime vuonna, myynnissä jo aiemmin.

Mobiilidata kymmenkertaistuu

Vuoteen 2019 mennessä keskiverto älypuhelimen käyttäjä käyttää mobiilidataa kuukausittain lähes nelinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Kun sekä älypuhelinten määrä että niiden käyttämät datamäärät kasvavat, ennustetaan mobiiliverkkojen dataliikenteen kasvavan kymmenkertaiseksi vuodesta 2013 vuoteen 2019.

Vuonna 2019 LTE-verkot kattavat noin 80 prosenttia Euroopan väestöstä, mikä on noin 15 prosenttiyksikköä globaalia keskiarvoa enemmän.

Mobiililiikenteen uskotaan kasvavan yli kahdeksankertaiseksi Länsi-Euroopassa vuosien 2013-2019 välillä.

– Suomessa liikumme kehityksen kärjessä, kun nopeat LTE-mobiililaajakaistaverkot saavuttavat huomattavasti korkeamman väestöpeiton aikaisemmin. Suomalaiset operaattorit ovat sitoutuneet 95 prosentin kattamiseen Manner-Suomen väestöstä vuonna 2017 ja jopa 97-99 prosentin peittoon vuoteen 2019 mennessä, kertoo Olli Sirkka.

Mainos