Selostuksessa Fennovoima on arvioinut Pyhäjoelle suunnitellun laitoshankkeensa ympäristövaikutukset.
Ministeriö toteaa, että yhtiön helmikuussa jättämä YVA-selostus kattaa lain vaatimukset ja se on käsitelty asianmukaisesti.
TEM kuitenkin edellyttää yhtiöltä lisäselvityksiä ja tarkennuksia muun muassa lämpimän jäähdytysveden vaikutuksista vesistöön, kasvillisuuteen, eliöstöön sekä kalatalouteen.
Lisäselvitykset on toimitettava ministeriöön niin, että ne voidaan ottaa huomioon rakentamislupahakemuksessa, jonka yhtiön on toimitettava valtioneuvostolle 30. kesäkuuta 2015 mennessä.
Yhtiön täytyy lisäselvityksissä ja tarkennuksissa vastata myös kansainvälisessä kuulemisessa vastaanotettuihin säteilyonnettomuusarvioita ja ydinturvallisuutta koskeviin kysymyksiin tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä.
TEM sai Fennovoiman YVA-selostuksesta noin 30 lausuntoa eri viranomaisilta, järjestöiltä ja muilta organisaatioilta. Espoon sopimuksen mukaisen kansainvälisen kuulemisen lausunnot saatiin Ruotsilta, Norjalta, Virolta, Latvialta, Puolalta, Saksalta ja Itävallalta. Kirjallisia mielipiteitä erilaisilta yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä saatiin noin 80.
Fennovoima jätti maaliskuussa työ- ja elinkeinoministeriöön valtioneuvostolle osoitetun hakemuksen periaatepäätöksen täydentämisestä niiltä osin, kuin sen hanke oli vuonna 2010 annetun periaatepäätöksen jälkeen muuttunut. Olennaisin muutos oli suunnitellun reaktoriyksikön vaihtuminen.
Fennovoiman ministeriöön toimittaman täydentämishakemuksen käsittely on parhaillaan käynnissä. Ministeriö arvioi, että sillä on valmius viedä asia valtioneuvoston käsittelyyn elokuussa. TEM kuitenkin haluaa odottaa hankkeen kotimaisen omistajaosuuden selkiytymistä ennen kuin hakemus viedään hallituksen käsittelyyn.