Artikkelit: -FI

Monet maat kiihdyttävät ammustuotantoaan kiireellisellä aikataululla.
Presidentti Vladimir Putin yrittää näyttää kotimaiselle yleisölle, ettei Venäjä ole täysin eristetty kansainvälisesti.
Israelilaisen kibbutsin perustajiin lukeutuva mies sai surmansa terroristien yllätyshyökkäyksessä.
Gazan kuolonuhrien määrä on kasvanut vahvistamattomien tietojen mukaan yli 5000:een.
Suomen säätila jatkuu tavanomaista kylmempänä pari viikkoa, kun taas Kaakkois-Euroopassa on helle.
Venäläispoliitikon mukaan Yhdysvallat ei enää toimi demokratian puolustajana.
Turkin presidentti on lähettänyt hakemuksen maansa parlamentin ratifioitavaksi.
EU-maiden ulkoministerien kokouksessa keskusteltiin muun muassa Israelin ja Gazan tilanteesta.
Palestiinalaisen äärijärjestön edustaja kiistää hyökkäykset siviilejä kohtaan.
Tutkijan mukaan Venäjän työkalupakkiin kuuluvat ainakin kyber- ja informaatiovaikuttaminen.
Viranomainen muistuttaa, ettei se koskaan kysele ihmisten pankkitunnuksia.
Naftali Bennett arvostelee kovasanaisesti sotauutisointia.
Espoo auttaa kumppanikaupunkiaan Kryvyi Rihiä koululaisten etäopetuksessa.
Ensimmäiset voimalat voivat valmistua vielä tällä vuosikymmenellä.
Ukrainan ulkoministerin mukaan maassa on tuhottu 120000 siviilirakennusta.
Kenraalimajuri evp:n mukaan Israelin on pakko tuhota terroristijärjestö.
Tunnin mittainen mielenilmaus toteutetaan ensi perjantaina.
Asiantuntijan mukaan riippuvuuden kehitys selittyy monella osatekijällä.
Italian presidentin mukaan Ukraina tarvitsee lujaa ja jatkuvaa tukea joka suhteessa.
Satojen tuhansien eurojen arvoisia patsaita vahingoitettiin vähäisen rikoshyödyn takia.
Taustalla on heikentynyt markkinatilanne ja sijoituskumppanin puute.
Venäjä mobilisoi sotaansa salaa noin 20 000 miestä kuukaudessa.
Viranomaisen mukaan kaikki havainnot Aaposta ovat arvokkaita.
Nopealla aikataululla pitäisi löytää 260 uutta sijaista työvoimapulasta kärsivälle alalle.
Oleskelulupa poistetaan, mikäli henkilö syyllistyy Suomessa vakavaan rikokseen.
Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024.
Ruotsin viranomaisia syytettiin ”tuhansien lasten sieppaamisesta” Israelin vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa.
Asukas hämmästelee kunnostustöiden suuruusluokkaa.
Maustevalmistajan mukaan hinnoittelussa on käynyt inhimillinen virhe.
Israelin joukot sanovat löytäneensä materiaalin kuolleelta terroristilta.
Äärijärjestön toimijoiden väitetään olevan tietoisia siitä, että kyseessä oli Islamilainen Jihad -järjestön vikaantunut raketti.
Sairaanhoitopiiri joutuu tekemään vielä kymmenien miljoonien eurojen lisäsäästöjä.
Talouslehden mukaan myös Kiinalla saattaa olla osuutta asiaan.
Sunnuntaina sanotaan kuolleen noin 870 hyökkääjää.
Verilöylystä selviytyneen mielestä ilmastoaktivisti on tietämätön Hamasin hirmuteoista.
Harri Ohra-ahon mukaan terroristijärjestön hyökkäys pyrki aiheuttamaan tuhoa raamatullisissa mittasuhteissa.
Suomi on asettanut itselleen kovan tavoitteen nostaa tutkimus- ja kehitysmenojaan.
Robottikuljetuksia aiotaan laajentaa myös uusille paikkakunnille.