IL: Suomesta apua ukrainalaiskaupungin lapsille

Espoo auttaa kumppanikaupunkiaan Kryvyi Rihiä koululaisten etäopetuksessa.
Koululaisia pommisuojassa ilmahälytyksen aikana Ukrainan Tshernihivissä, helmikuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Koululaisia pommisuojassa ilmahälytyksen aikana Ukrainan Tshernihivissä, helmikuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Espoon kaupunki tukee ukrainalaista Kryvyi Rihin kaupunkia, josta myös presidentti Volodymyr Zelenskyi on kotoisin.

– Siellä autetaan lapsia etäopiskeluun. Annamme meidän osaamistamme ja laitteistoamme eli autamme ukrainalaisia sekä Ukrainassa että täällä Suomessa, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kertoo Iltalehdessä.

Kumppanuussopimus Kryvyi Rihin kanssa solmittiin hyökkäyssodan alettua. Mäkelän mukaan on tärkeää, että Espoo on mukana myös kaupungin jälleenrakentamisessa, kun sota päättyy. Jälleenrakentamisessa voidaan hyödyntää Suomen oppeja, Mäkelän mukaan esimerkiksi ”Espoon Tapiolasta”.

Ukrainan presidentti takavarikoisi varjolaivojen kuljettaman öljyn.
Ukrainan ulkoministeriö kiistää perusteettomina USA:n kansallisen tiedustelun johtajan väitteet.
Ukrainan ja Euroopan itsevarmuus on virolaistutkijan mukaan vahvistunut.
Mainos