Artikkelit: -FI

Myös puolustusministeri haluaa pitää kaikki vaihtoehdot auki.
Karol Nawrockin mukaan on Varsovan etujen mukaista, että ukrainalaiset "taistelevat niin kauan kuin mahdollista".
Europarlamentaarikon mukaan presidentti Sauli Niinistön viesti on oikea.
Antti Häkkäsen mukaan kaikki on valitettavasti mahdollista.
Iranin sota on herättänyt huolia maiden turvallisuudesta.
Yhdysvaltojen sotilaalliset vaihtoehdot konfliktissa ovat rajalliset.
Puolustusministeriö epäsi samalta yhtiöltä yhteensä kuusi kiinteistökauppaa.
Pitkään työttömänä ollut mies saa viranomaisilta poikkeuksellisen tiivistä tukea päästäkseen takaisin työelämään.
Iskut saavuttivat kohteet syvällä linjojen takana.
Venäjän toimet saattavat asiantuntijoiden mukaan täyttää jopa kansanmurhan tunnusmerkit.
Tähän mennessä kukaan ei ole kertonut minulle, mitä olisin paljastanut, Frank Kendall sanoo.
Sääolosuhteiden muutos voi kääntää tilanteen nopeastikin.
Ruisleipä ja kaurapuuro ovat molemmat terveellisiä aamupaloja, mutta yksi ero nostaa toisen niukasti edelle.
Europarlamentaarikko kommentoi Sauli Niinistön haastattelua.
Varat aiotaan käyttää muun muassa Rafale-koneiden lisähankintoihin.
Harjoitus on osa Suomen ja Yhdysvaltojen välistä kyberpuolustuksen operatiivisen yhteistyön kehittämistä.
Kohteina olivat muun muassa hotellit.
Kiittäminen mielletään hyväksi käytökseksi, mutta tutkimusten mukaan se voi kertoa ihmisestä muutakin.
Asiantuntijan mukaan syy voi liittyä huumeiden käyttöön.
Venäjän joukot ovat edenneet noin kymmenen kilometrin päähän Slavjanskista ja Kramatorskista.
Tekoälyt tähtäsivät oikeisiin ihmisiin ja organisaatioihin ilman lupaa.
Ukrainassa sotavankina oleva venäläissotilas kertoo esimiestensä yrittäneen tappaa hänet, kun hän kieltäytyi ampumasta ukrainalaisia.
Upseeri-kansanedustajan mukaan Venäjä pyrkisi luomaan valeiskulla nopeasti kärjistyvän tilanteen.
Osa kesäleirille osallistuneista ihmettelee kylmiä vesisuihkuja ja kuvailee tunnelmaa kireäksi.
Virhe paljastui vasta kuittien ilmestyttyä sovellukseen.
Hallitus keventää palkansaajien verotusta vaalikauden aikana 1,5 miljardilla eurolla.
Ravintoloitsijan mukaan anniskeluluvan haltijalle tulisi antaa oikeus myydä suljettu viinipullo mukaan asiakkaalle.
Krasnojarskin bensiinihintojen lasku Venäjän johtajan vierailun ajaksi muistuttaa maan historiasta, toteaa Harri Ohra-aho.
Tuote on poistettu myynnistä turvallisuuspuutteiden takia.
Yhtiö arvioi määrän johtuvan sen suuresta asiakaskunnasta.
Havaintojen määrä on kasvanut aiempiin viikkoihin verrattuna.
Venäjä etenee Ukrainassa hitaasti eikä Ukrainan heikko ohjustorjunta liity rintamatilanteeseen, sanoo Pekka Toveri.
Kokoomusryhmän varapuheenjohtaja korostaa, ettei puolue priorisoi SDP-yhteistyötä.
Päättäjissä on sekä intellektuelleja että influenssereita. Eduskunnassa heistä menestyvät ne, jotka oppivat tekemään politiikkaa.
Mikael Kirkko-Jaakkolan mukaan julkisuudessa esitetty luku antaa harhaanjohtavan kuvan suomalaisten verotuksesta.
Lentokentällä ollut droonien havaitsemiseen tarkoitettu järjestelmä ei tunnistanut laitetta.
Uhriksi on joutunut poliisin mukaan lähes sata kotitaloutta. Todellinen määrä voi olla suurempi.
Ekonomistin mukaan Euroopassa sähkön hinta pysyy korkealla, koska öljy- ja kaasuvarannot ovat alhaalla.