Artikkelit: -FI

Kansanedustaja korostaa, että oppimisen tukea on oltava tarjolla yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti.
Yhden toimittajan oireet viittaavat hermomyrkkyyn.
Kansanedustajan mukaan ex-pääministeri on riittävän kova luu johtamaan tuoreen Nato-maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Maan alueellisella koskemattomuudella on Naton tuki, Nato-lähteen kerrotaan sanoneen.
Kesäkuun kausitasoitettu tuotanto kuitenkin väheni edelliskuukaudesta.
Etätyökäytäntöjä ei kyselyn mukaan aiota kiristää lähitulevaisuudessa.
Tutkimus osoittaa, että hevoset pystyvät erottamaan ilon ja surun ilmaukset ihmisen kasvojen liikkeistä ja äänensävyistä.
Millariikka Rytkönen uhkaa kiivetä barrikadeille hallituksen työmarkkinatoimia vastaan.
Lapsia ei enää uskalleta päästää ulos leikkimään.
Shakkimestarin mukaan USA:n presidentin ei pitäisi antaa toimia Ukrainan selän takana.
Pääsihteeri Jens Stoltenbergin kansliapäällikkö arvioi tiistaina, että Ukrainan jäsenyys Natossa saattaa edellyttää alueluovutuksia Venäjälle.
Päiväkotiin on puolestaan perustettu sotasairaala.
Oppiaineesta tulee pakollinen osa opetussuunnitelmaa.
Ministerin mukaan tuelle on suuri tarve rintamalla.
Marko Mihkelsonin mukaan imperialismi on iskostettu venäläisten ajatteluun.
Tutkija Juho Rahkonen pitää kokoomuksen tulevaa ehdokasta vahvana, mutta ennakoi jännittävää kamppailua porvarileirissä.
Rikostarkastajan mukaan taskuvarkausaalto voi viitata ulkomaalaisiin tekijöihin.
Stian Jenssenin mukaan keskustelua Ukrainan sodan jälkeisestä asemasta käydään.
Ulkopoliittisen instituutin Matti Pesun mukaan toimet ovat osa laajaa kokonaisuutta.
Ukrainalaisasiantuntijan mukaan kyse on voimannäytöstä. Vladimir Putinin on määrä vierailla Turkissa lähiaikoina.
Kansanedustajan mielestä joutilaana olo palkitaan paremmin kuin työnteko.
Poliisille tulleen havainnon perusteella nainen on kunnossa.
Ero puolueiden välillä on vain 0,1 prosenttiyksikköä.
Suhdanneindeksissä toimialoista kasvoivat vain teollisuus sekä viestintä ja tietotekniikka.
Valuuttakurssi heikkeni yli sataan ruplaan dollarilta.
Helsingin Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi ei lisännyt alueen elinvoimaa.
Venäjän presidentin mielestä Yhdysvallat hyötyy inhimillisistä tragedioista ja tämä näkyy Ukrainassa.
Pastatuotanto Hyvinkäällä on käynnistynyt.
Määrä on noin kymmenen prosenttia MTV:n henkilökunnasta.
Taloustieteen oppikirjojen sisältö herättää keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Valtiosihteerin mukaan seminaari järjestetään keskiviikkona.
Eurooppalaisilta valmistajilta on tulossa uuden sukupolven droneja.
Hintaerot paikkakuntien välillä voivat olla useita satoja euroja.
Ukkosvaroitus on annettu suureen osaan maata.
Informaatiovaikuttamisella Venäjä pyrkii hämmentämään ja luomaan pelkoa.
Ylen mukaan tavallinen kesäpaita voi viitata äärioikeistoon.
Venäläisen asiantuntijan mukaan ajatus ydinasejoukkojen pitämisestä USA:n tasolla on jo kuollut.
Asiantuntijat kertovat keinot, joilla pienenkin eläkkeen saa riittämään.
Yksipuolisen rakentamisen aiheuttamiin ongelmiin on professorin mukaan vaikeaa puuttua myöhemmin.