Bruttokansantuote kasvoi hitusen kesäkuussa

Kesäkuun kausitasoitettu tuotanto kuitenkin väheni edelliskuukaudesta.
Konttilukki siirtää merikonttia Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Konttilukki siirtää merikonttia Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 0,7 prosenttia vuodentakaisesta. Kesäkuun kausitasoitettu tuotanto kuitenkin väheni 0,3 prosenttia edelliskuukaudesta.

Toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 1,1 prosenttia edellisvuoden toukokuusta.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi noin kaksi prosenttia. Jalostus väheni noin kahdeksan prosenttia ja palvelut kasvoi noin neljä prosenttia viime vuoden kesäkuusta.

Työpäiväkorjattuna työllisten määrä kasvoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä noin 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tehtyjen työtuntien määrä puolestaan väheni noin 0,4 prosenttia vuodentakaisesta neljänneksestä.

Professori kehottaa unohtamaan mielikuvan, jonka mukaan suomalaiset eivät halua sijoittaa varojaan.
Kerrostaloasumisen kulut voivat vaihdella rajusti paikkakunnan mukaan.
Markkinat vertaavat Ranskaa yhä enemmän Italiaan ja yhä vähemmän Saksaan.
Mainos