
Suomalaiset noudattavat heikosti nopeusrajoituksia
Vain kolmasosa henkilöautoista ajoi rajoitusten mukaisesti 80 km/h-alueilla.

Vain kolmasosa henkilöautoista ajoi rajoitusten mukaisesti 80 km/h-alueilla.

Teheranin ydinohjelmasta on käyty kiivaita taustakeskusteluita Yhdysvaltain iskun välttämiseksi.

Ukrainan puolustusministerin mukaan yhteistyötä avaruusyhtiön kanssa jatketaan.

Yhdysvallat valmistautuu Iranin vastaiskuun.

Nuoret toivovat, että heidän näkemyksensä kuuluisivat mediassa paremmin.

Kommunistinen puolue pyrkii nostamaan renminbin globaaliksi reservivaluutaksi.

Syyttäjän mukaan mafia katsoo tulevaisuuteen ja osa yhteiskuntaa etsii yhteistyötä sen kanssa.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Pakkasjaksolle ei toistaiseksi näy loppua.

Ainakin kuusi ihmistä on loukkaantunut.

Benita Heiskasen mukaan demokraatit ovat onnistuneet saamaan aikaan liikehdintää ruohonjuuritasolla.


Keskustelujen oli tarkoitus alkaa sunnuntaina.

Timo Heinonen ei näe syitä rajan auki pitämiselle.

Presidentin kerrotaan havittelevan nopeaa ja ratkaisevaa hyökkäystä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)