Artikkelit: Sää

Pitkäjaksoisia laajoja hellejaksoja ei kuukausiennusteen mukaan ole näköpiirissä.
Heinäkuun korkein hellelukema nousi 30,4 asteeseen.
Heinäkuun aikana Utsjoella on mitattu 14 hellepäivää.
Loppuviikolla sää lämpenee jälleen.
Elokuu alkaa poikkeuksellisen vähäsateisena.
Myrskystä riittää vesisadetta eteläisimpään Suomeen maanantaiyönä.
Lauantaina sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa laajalti ympäri Suomea.
Elokuusta on tulossa tavallista lämpimämpi.
Vuoden lämpöennätys rikkoutui Utsjoella kolmena päivänä peräkkäin.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan sää jatkuu elokuun puolella tavallista lämpimämpänä.
Sunnuntaina sää selkenee, mutta sadekuuroihin kannattaa varautua.
Ennusteen mukaan lähes koko maassa on epävakaista säätä.
Ennusteen mukaan loppukesälle on luvassa hellepäiviä.
Saderintama etenee kohti koillista.
Kuumuus koettelee suosittuja lomakohteita.
Tulevina viikkoina sää muuttuu yhä sateisemmaksi.
Ennusteen mukaan joka päivä jossain päin Suomea sataa.
Ennusteen mukaan Suomeen virtaa lämmintä ja kosteaa ilmaa.
Ennusteen mukaan luvassa on niin lämpöä, aurinkoa kuin myös kuurosateita.
Ennusteen mukaan Kaakkois-Euroopassa lämpötila voi kohota jopa yli 40 asteeseen.
Ennusteen mukaan lämpötila kohoaa paikoin jopa 27 asteeseen.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lounaasta leviää lämmintä ilmaa kohti Suomea.
Tuulen puuskat voivat paikoin lähennellä myrskylukemia.
Suomen yli kulkee lauantaina sadealue.
Ilmatieteen laitos muistuttaa, että tuulisuus saa sään tuntumaan ennusteita viileämmältä.
Alkukesällä maksettiin yli nelinkertainen määrä korvauksia vuoden takaiseen verrattuna.
Paikallisennusteen lisäksi kannattaa seurata sään laajempaa kuvaa, neuvoo meteorologi.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan koko heinäkuun sää näyttää vaihtelevalta.
Paikoin jopa taajamatulvat ovat mahdollisia.
Kovimmissa sadekuuroissa vettä voi tulla idässä ja pohjoisessa 20–30 millimetriä
Ennusteen mukaan säähän tulee viileä käänne viikonloppuna.
Ennusteen mukaan säähän tulee käänne viikonloppuna.
Meteorologin mukaan helle muuttuu paikoin tukalaksi.
Kesäkuun viimeiselle viikoille ennustetaan paikoin jopa yli 30 asteen lukemia.
Lämpötilat voivat nousta Etelä-Suomessa yli 30 asteeseen.
Keski-Euroopassa edessä voi olla yksi kesän rajuimmista ukkoskeleistä.
Juhannuksen jälkeen Suomen ylle saapuu lämmin ja vähäsateinen korkeapaine.
Juhannusaattona sadekuuroja tulee monin paikoin pohjoisessa, mutta juhannuspäivä on jo laajalti poutainen.
Lämpötiloissa on näkyvissä pientä nousua loppuviikolla.