Heinäkuusta ennustetaan keskimääräistä lämpimämpää

Juhannuksen jälkeen Suomen ylle saapuu lämmin ja vähäsateinen korkeapaine.
yyni ilta Keuruun Huhkojärvellä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
yyni ilta Keuruun Huhkojärvellä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa Suomen sää kallistuisi keskimääräistä lämpimämmän sään puolelle, kertoo Foreca.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 19. kesäkuuta.

– Kuukausiennusteen mukaan juhannuksen jälkeinen viikko on viikkokeskiarvoissa koko Suomessa ajankohtaan nähden lämmin ja vähäsateinen korkeapaineviikko. Viikon keskilämpötila on meillä 1–2 astetta tavanomaista korkeampi, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Kuukausiennusteen mukaan myös 1. heinäkuuta alkava viikko on Suomessa hieman keskimääräistä lämpimämpi ja vähäsateisempi.

– Ennusteeseen liittyy jo epävarmuutta siitä, miten pohjoisen Euroopan korkeapainejakso purkautuu tai purkautuuko se ylipäänsä. Näyttää siltä, että Norjassa ja osassa Ruotsia viikko on vielä selvästi ajankohdan keskiarvoja lämpimämpi. Muuallakin Euroopassa erot ajankohdan keskiarvoon nähden ovat varsin epämääräisiä, mikä kielii sään muuttumisesta heikommin ennustettavaksi, Rinne sanoo.

Heinäkuun näyttää Rinteen mukaan jatkuvan hieman tavanomaista lämpimämpänä.

– Sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa, mutta ne painottuvat meillä pikemmin hieman tavanomaista kuivempaan kuin sateiseen päin, Rinne sanoo.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos