Luvassa ukkosta ja sadetta

Ennusteen mukaan lähes koko maassa on epävakaista säätä.
LKS 20240719 Tummia pilviä taivaalla Keuruun Huhkojärvellä 19. heinäkuuta 2024., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
LKS 20240719 Tummia pilviä taivaalla Keuruun Huhkojärvellä 19. heinäkuuta 2024., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Helteestä huolimatta sää tulee olemaan epävakaista koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitoksen viikonlopun sääennuste.

Matalapaineen keskus on Suomen yllä. Lauantaina maan etelä- ja keskiosissa on puolipilvistä tai pilvistä, ja odotettavissa on voimakkaita paikallisia sade- ja ukkoskuuroja.

Lämpötila kipuaa kuitenkin hellelukemiin, ja päivän ylin lämpötila on enimmäkseen 20-24 astetta.

Matalapainerintama kuitenkin väistyy hitaasti kaakkoon lauantain aikana kaakkoon, ja kuurosateet väistyvät hiljalleen yötä vasten.

Forecan ennusteen mukaan sunnuntaina sää tuleekin olemaan laajalti aurinkoista maan kaakkois- ja pohjoisosassa, mutta länsi- ja lounaisosassa on odotettavissa vielä ukkos- ja sadekuuroja.

Alkuviikolla hitaasti liikkuva matalapaine pysyttelee länsi- ja lounaisosan yllä, ja alueella voi olla vielä paikoittaisia saderintamia.

Alkavalle viikolle on luvassa niin aurinkoa kuin sateitakin.
Suomen ylle leviää yön aikana sadealue.
Venetsialaisia vietetään tänä vuonna melko tuulisessa säässä.
Mainos