Artikkelit: latvia

Latvialainen lentoyhtiö on saanut negatiivisen luottoluokituksen ja tarvitsee valtion rahoitusta.
Vainikkalan raja-asemalla liikenne jatkuu, ja Viro ja Latvia ryhtyivät valmistelemaan nyt päättyvän rahtiliikenteen lopettamista itse jo viime vuonna.
Latvia on pyytänyt Suomesta tukea rajavalvontaan.
Dmitri Peskov uhkaa Latviaa vastatoimilla drooniväitteiden takia.
Hallitus riitaantui drooniuhista ja monesta muusta asiasta. Ensin puolustusministeri erotettiin, mikä koitui pääministerin kohtaloksi.
Latviassa Venäjän interventiota toivonut mies tuomittiin 10 vuoden vankeusrangaistukseen.
Latvian tiedustelu on havainnut, että vanhojen keinojen kuten sabotaasin rinnalle tulee uusia.
Valko-Venäjän hybridioperaatio maiden rajalla on yhä käynnissä.
Kolme Latvian meppiä teroittaa, että Venäjän hyväksi tietoisesti työskenteleviä on europarlamentissa enemmänkin kuin maanantaina kärähtänyt Tatjana Ždanoka.
Latvialainen meppi jäi kiinni sähköpostivuodon yhteydessä.
Edgars Rinkēvičs ilmaisi maansa olevan Suomen ja Viron tukena.