Rajavartiolaitoksen esikunnan eversti ja aiemmin Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajana toiminut Matti Pitkäniitty sanoo pitävänsä Latviasta kantautuvia uutisia huolestuttavina.
– Valtiot sitoutuvat yleisesti ylläpitämään järjestystä ja rauhanomaisia suhteita rajoillaan. Nyt aseistautuneet henkilöt tekevät Valko-Venäjältä Latviaan ulottuvia rajanylitysiskuja. Eskalaation riski nousee aivan uudelle tasolle, kommentoi Pitkäniitty X:ssä.
Latvian rajavartiolaitos on vaatinut laajempia toimivaltuuksia maan turvallisuuden takaamiseksi ja sisäministeri tukee ehdotusta.
Aiemmin tässä kuussa ryhmä miehiä asetti portaat raja-aidalle ja ylitti sen Latviaan. Vaikka Valko-Venäjältä on Latviaan suuntautunut laitonta maahantuloa jo vuodesta 2021, tuore tapaus oli poikkeuksellisen aggressiivinen.
Latvian sisäministeri Jānis Dombrava kertoi Euronewsille, että 20 siirtolaisen ryhmää johtivat aseistetut ja naamioituneet saattajat, jotka uhkailivat latvialaisia sotilaita. Seuraavien tuntien aikana myös rajavalvontalaitteistoa vahingoitettiin.
– Aseellisen uhkailun ja kohdennetun sabotaasin yhdistelmä lisää väkivaltaisen yhteenoton riskiä ja koettelee sekä puolustustamme että valmiuttamme vastata tilanteeseen, Dombrava sanoi.
Hän totesi, että kyseessä on turvallisuusuhka eikä vain maahanmuuton hallintaan liittyvä ongelma.
Latvia sai tänä vuonna valmiiksi 173 kilometriä pitkän Valko-Venäjän vastaisen raja-aidan ja asensi rajalle kehittyneitä valvontajärjestelmiä. Latvian rajavartiolaitoksen komentaja Guntis Pujātsin mukaan esteet ovat tehneet rajanylityksiä järjestävistä tahoista entistä aggressiivisempia.
– Siksi he yrittävät toimia aggressiivisemmin, heittelevät kiviä, esittelevät aseelta näyttävää esinettä ja niin edelleen, Pujāts kertoi.
Pujāts haluaa laajentaa rajavartijoiden sekä rajatehtäviä tukevien poliisien ja sotilaiden toimivaltuuksia, jotta nämä voisivat suojella Latvian turvallisuutta.
Rajavartiolaitos toimitti torstaina sisäministeriölle esityksen sääntöjen muuttamisesta. Ehdotuksen mukaan rajavartijoiden ei esimerkiksi tietyissä tilanteissa enää tarvitsisi antaa varoitusta ennen voimankäyttöä.
Sisäministeri Dombrava vahvisti aikovansa esittää lakimuutoksia, joilla rajaa turvaaville annetaan selkeämmät toimivaltuudet ja enemmän harkintavaltaa uhkatilanteissa.
Paine Latvian ja Valko-Venäjän rajalla on ollut voimakasta tänä syksynä. Latvian viranomaiset ovat raportoineet toistuvista suurten ryhmien rajanylitysyrityksistä ja syyttäneet Valko-Venäjän hallintoa maahantulijoiden ohjaamisesta rajalle osana EU-maihin kohdistuvaa hybridivaikuttamista.
As a Finnish Border Guard officer, news from Latvia are disturbing.
— Matti Pitkäniitty (@MPitkaniitty) October 13, 2026
In general, States commit to maintain good order and peaceful relations at the border. Now armed persons do cross-border raids from Belarus to Latvia. Escalation risk gets to next level.
https://t.co/n0SoUIaHvZ