Rajavartiolaitoksen koira itärajalla. RAJAVARTIOLAITOS/Wikimedia Commons

Ex-komentaja Jarmo Lindbergin mukaan Venäjän joukot palaavat Suomen rajalle

Kenraali-kansanedustaja varoittaa Moskovan nykymenon jatkuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvoimain entinen komentaja, Jarmo Lindberg muistuttaa Venäjän hyökkäyssodan loppuvan vielä joskus. Tällöin Moskova voi kääntää taas katseensa toisaalle.

– Presidentti [Vladimir] Putin valittiin uudelleen kuudeksi vuodeksi. Tämä merkitsee sitä, että nykyinen meno tulee jatkumaan – sitä ei tarvitse arvuutella. Sota Ukrainassa päättyy joskus. Silloin naapurinamme on edelleen Venäjä, jolla on suuret asevoimat ja sotatarviketuotanto, Lindberg toteaa X:n ketjussaan.

– Toivottavasti Nato on saanut suunnitelmansa valmiiksi, EU puolustusteollisuuden ajettua ylös ja USA on edelleen sitoutunut Euroopan puolustukseen, sillä joskus Venäjä kykenee palauttamaan joukkoja takaisin uudelleen perustettuun Leningradin sotilaspiiriin Suomen itärajan taakse, ex-komentaja jatkaa.

Suomen tulee Jarmo Lindbergin mukaan nyt varautua tulevaisuuteen uudella tavalla Naton ja EU:n jäsenenä sekä Yhdysvaltojen tärkeänä kumppanina.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jarmo Lindberg. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

– Suomi on toiminut uudessa turvallisuusympäristössä ketterästi linjaten politiikkaansa uusiksi historiallisella tavalla. Me olemme hereillä ja valmiina.

Venäjä on siirtänyt valtaosan Suomen lähelle sijoitetuista maavoimien joukoistaan Ukrainan rintamalle. Julkisuudessa olevien tietojen perusteella moni joukko-osasto on kärsinyt taisteluissa häkellyttävän kovia tappioita.

Moskova on kuitenkin myös perustanut uudelleen vanhan Leningradin sotilaspiirin tänä vuonna. Kremlin mukaan kyse on ollut muun muassa vastauksesta Suomen Nato-jäsenyyteen. Useimmat asiantuntijat ovat arvioineet, että uusien suurien ja taistelukykyisten maavoimien joukkojen rakentaminen tulee kuitenkin viemään Venäjältä vuosia.

LUE MYÖS:
Venäjä on valmistautunut sotaan jo pitkään – näin suunnitelmat Suomenkin rajalla muuttuvat

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)