Artikkelit: Huijaus

Palautuksiin liittyvät huijaukset jatkuvat edelleen.
Pahimmillaan puheluita voi tulla jopa useita minuutissa.
Rikolliset pyrkivät hyödyntämään lahjakortteja.
Huijarit ottavat uhriin yhteyttä esiintyen pankin edustajana kertoen hänelle, että pankissa olevat varat pitää siirtää turvatilille.
Viime viikkoina on havaittu useita eläkeaiheisia huijausyrityksiä.
Yllättävien lähetysten kanssa kannattaa olla tarkkana.
Huijaussivusto houkuttelee asiakkaita huomattavilla alennuksilla.
Älä avaa viestissä olevaa linkkiä.
Rahasi voidaan viedä entistä ovelammalla tavalla.
Huijarit hyödyntävät loman aikana tulleiden viestien tulvan tuomaa kiirettä.
Pankit eivät koskaan kysele asiakkaiden tunnuksia.
Huijauksessa tekstiviestin lähettäjä väittää edustavansa poliisia.
Huijarit esiintyvät tunnettujen toimijoiden nimissä.
Verkossa leviää huijauksia, joissa tuotteita markkinoidaan THL:n asiantuntijoiden kasvoilla.
Pankkitunnusten vääriin käsiin joutuminen on yhä epäselvää.
Viranomaiset eivät koskaan kysy pankkitunnuksia, poliisi muistuttaa.
Rikolliset käyttävät kuluttajien luottamusta häikäilemättömästi hyväksi.
Pankin asiakkaita on harhautettu väärillä numeroilla.
Viestin aitoutta ei voi enää tunnistaa oikeinkirjoituksesta.
Sinua voidaan yrittää huijata missä ja milloin vaan.
Tuotteita markkinoidaan virheellisesti Fimean hyväksyminä.
Veneeseen ja sen dokumentteihin on syytä tutustua huolella.
Miehen epäillään tehneen yli 70 petosta netin kauppapaikoilla vuoden 2025 aikana.
Kansanedustaja haluaa verkkohuijaukset kuriin.
Myös ulkomailta saapuvat huijauspuhelut sekä muut häiritsevät yhteydenotot aiheuttavat vaivaa.
Kansanedustajan mukaan petosrikokset voivat romahduttaa luottamuksen koko yhteiskuntaan.
Varmenteella pystyy tarkastelemaan henkilötietoja ja hakemaan lainoja.
Huijauksen uhreille on aiheutunut taloudellista vahinkoa.