Artikkelit: Etätyö

Uudet työskentelyn tavat hakevat vielä muotoaan.
Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.
Toimistolla pidetyt kokoukset eivät ole automaattisesti parempia.
Etätyön rajoittaminen saa monet miettimään työpaikan vaihtoa.
Etätyö ei luo selvityksen perusteella työpaikkoja muuttotappiokuntiin.
Työnantajalla on oikeus kieltää etänä työskentely.
Pääjohtajan mukaan organisaation toimintavalmius on heikko, jos kukaan ei ole fyysisesti paikalla.
Valtion henkilöstö työskentelee jatkossakin työnantajan osoittamissa tiloissa ja etätyössä.
Kyselyn mukaan viidesosalla työpaikoista turva on kunnossa.
60 prosenttia jäisi Suomeen, vaikka he voisivat tehdä työnsä mistä päin maailmaa tahansa.
Toimitusjohtaja ei pidä kaikille yhteistä toimistopakkoa ratkaisuna.
Puoluejohtajan mukaan työelämä ei palaa aikaan, jolloin kaikki istuivat toimistoissa.
Hyvä työntekijä ei muutu etätöissä huonoksi eikä huono työntekijä toimistolla istumalla hyväksi, Verkkouutisten toimittaja Ville Mäkilä sanoo näkökulmassaan.
Pelkästään pääkaupunkiseudulla on 750000 neliömetriä tyhjää toimistotilaa.
Kansanedustaja kannustaa työntekijöitä palaamaan toimistolle.
Työskentelytavat jakavat mielipiteitä työntekijöiden ja työnantajien välillä.
Tutkimus tarjoaa työkalut onnistuneeseen hybridityöhön.
Asiantuntija kertoo, millaisia töitä voi tehdä kotoa.
Koronapandemian jälkeen yritykset ovat alkaneet vaatia työntekijöitään takaisin toimistoille.
Etätyön tekeminen on vähentänyt stressiä, sairauspoissaoloja ja perhearkeen liittyviä ongelmia.
Joka toinen kyselyn vastaajista sanoo pitävänsä tauot kuten toimistolla.
Hybridityössä pitäisi tunnistaa ja tukea työntekijöitä, jotka eivät aktiivisesti osallistu työyhteisön toimintaan.
Yritysjohtajien näkemykset etätyön vaikutuksista jakautuvat voimakkaasti.
Etätöihin siirtyminen estää tartuntojen leviämisen.
Hybridityön myötä toimistotilojen merkitys ei ole vähentynyt, mutta se on muuttunut.
Virtuaaliympäristössä on mahdollista kohdata kollega onnistuneesti.
Luvaton etätöihin jääminen voi johtaa jopa työsuhteen päättymiseen.
Parhaiten etätyöt näyttävät sopivan pieniin työnantajayrityksiin.
Etätyöläinen jää usein vaille ensiapukoulutusta.
Hybridityön havaittiin sekä vähentävän että lisäävän työntekijöiden stressiä.
Brittiyrityksen mukaan linjaus ei eroa koronapandemiaa edeltävästä ajasta.
Osa työpaikoista on ottanut käyttöön kaikille pakolliset toimistopäivät.
Työelämän murroksen myötä myös toimitiloissa pitää toimia uusilla tavoilla.
Naiset tekivät viime vuonna etätöitä ensimmäistä kertaa miehiä yleisemmin.