Artikkelit: Kotimaa

Jatkuvatko demarien takinkäännöt, kysyy kokoomusedustaja viitaten Kalevi Sorsa -säätiön blogiin.
Eduskunnan varapuhemies on huolissaan poliitikkoihin kohdistuvasta väkivallasta.
Anders Adlercreutzin mukaan koulujen lomien siirrolle olisi useita syitä.
Virkaan haki yhteensä 105 henkilöä.
Alan toimijoiden investoinnit olivat 460 miljoonaa euroa vuonna 2023.
Kiista koskee palkankorotuksia.
Kansanedustajan mukaan Suomessa on paljon hyvää.
Onnettomuudessa loukkaantui 24 ihmistä.
Tulli paljasti laajan kokonaisuuden, jossa Thaimaasta kuljetettiin maahan marihuanaa.
Eläimen ei pidä antaa liikkua ulkona vapaana.
Polttoaineverot ovat tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista vähentää liikennesektorin päästöjä.
EU-maat vauhdittavat Euroopan puolustusta ja Ukrainan aseapua.
Koulutuksen laatu vastaa sekä opiskelijoiden että perheiden odotuksia.
Kirjoittajan mukaan nuorten talousosaamista on vahvistettava.
Lähes kolmannes on lääkäreistä osa-aikatyössä.
Kotkaan rakennetaan akkumateriaalitehdas.
SDP:n puheenjohtaja ei usko Kela-korvauksia koskevan äänestyksen uhkaavan puolueen vaalimenestystä.
Uudella tukiohjelmalla yritykset ja osaaminen nostetaan keskeiseen rooliin.
Rahaministerikin ihmettelee oppositiopuolueen Kela-kannanvaihtoa.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan täyskäännökset ovat osoituksia selkeän linjan puutteesta.
Tavoitteena on tuottaa laadukkaampaa tilannekuvaa EU-maiden kesken.
Suomalainen humanitaarinen työntekijä kuljetti panssarilevyt Donetskin rintamalta Helsinkiin.
Pia Kauma muistuttaa, että julkiseen terveydenhuoltoon annetaan 28 miljardia euroa, kun taas Kela-korvausten osuus on joitain satoja miljoonia.
Jani Kokko arvostelee oman eduskuntaryhmänsä toimintaa Kela-korvausasiassa.
Ukrainan presidentin vaimo antoi tukensa mielenosoittajille.
Oppositiopuolue puhuu yhtä ja tekee toista, kokoomusedustajat toteavat.
Myös palveluverkkoa joudutaan karsimaan.
Studiossa Pekka Haavisto pohtimassa Yhdysvaltojen muuttunutta Ukraina-linjaa.
Riskinä ovat aseiden salakuljetus ja sotatoimialueelta tulevat kovia kokeneet.
Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan tehostaminen jatkuu.
Rahapelejä koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Veikkaukselle jäisi yksinoikeus muun muassa lottoon.
Yritysjohtajien näkemykset etätyön vaikutuksista jakautuvat voimakkaasti.
Pääministerin mukaan Euroopan on rakennettava puolustusta USA:n kanssa ilman riippuvuuksien syntymistä.
Kolme neljästä yli 65-vuotiaasta hakeutuisi kokeilun myötä yksityiselle lääkärille.
Kokouksessa kerrottiin, miksi kansanedustajat äänestivät Kela-korvausten korotusten puolesta.
Hankinnan työllisyysvaikutus on arviolta 240 henkilötyövuotta.
Presidentin mukaan meillä kaikilla on oma näkemyksemme onnellisuudesta.