Artikkelit: Kotimaa

Ilmavoimien lentoreservin upseerikurssille pyrki lokakuussa päättyneessä haussa ennätysmäärä naisia, yhteensä 56.
Eurooppa-neuvosto päätti torstaina aloittaa jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa.
Presidenttiehdokkaan mukaan "Ukraina tästä nousee vahvana valtiona", ja hänen lausuntoaan ylitulkittiin.
Lounais-Suomen poliisilla on ollut poikkeuksellisen paljon yksinäisyyteen ja pahaan oloon liittyviä tehtäviä.
Päätös on voimassa kuukauden.
DCA-sopimus on presidenttiehdokkaan mielestä nyt yksi kolmesta turvalukostamme.
Säätyyppiin on tulossa muutos viikonloppuna.
Mari Rantasen mukaan ilmiö on käynnistynyt uudestaan.
Kansanedustajan mukaan torstain poliittinen lakko on piittaamattomuutta kansanvallasta.
Puolustusministerin mukaan sopimus ei erikseen sulje pois ydinaseiden sijoittamista Suomen maaperälle.
Sisäministeriön mukaan poliisin lupamaksujen hinnat pääosin nousevat.
Kansanedustaja ihmettelee puolueen toimintaa.
Keskustelemassa kansanedustaja Sara Seppänen ja luokanopettaja Tiina Halttunen.
Kansanedustajan mukaan keskusjärjestö on kriisissä.
Oikeusavun, yleisen edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palvelut kootaan yhteen.
Mia Laihon mukaan suomalaisten turvallisuudesta ei saa tinkiä.
DCA-sopimus täydentää Nato-jäsenyyttämme sekä vahvistaa Suomen turvallisuutta, toteavat Sofia Vikman ja Jukka Kopra.
Puolustusministerin mukaan sopimus on erittäin merkittävä Suomen puolustuksen ja turvallisuuden kannalta.
Käärijä-huuma näkyy hakutuloksissa.
Työntekijöiden oikeuteen taistella työehdoistaan ei olla puuttumassa, toteaa Pauli Aalto-Setälä.
Ministerin mukaan totuus on niin epämiellyttävä, ettei sitä haluta paljastaa.
Ay-johtajan mielestä työntekijäpuoleen suhtaudutaan ylimielisesti.
Hakemusmäärien kasvu ei tullut tutkijan mukaan yllätyksenä.
Mitään tavaraa ei saa säilyttää taloyhtiöiden porraskäytävissä tulipalovaaran takia.
Poliisi pyytää vihjeitä henkilön tunnistamiseen.
Ikivanha ja huonokuntoinen valosarja voi aiheuttaa ikävän yllätyksen joulunaikaan.
Vaunu kykenee rakentamaan sillan vesi- tai maastoesteen yli muutamassa minuutissa.
Rajavartioston mukaan tulijoiden määrä on noussut raja-asemien avaamisen jälkeen.
Enemmistö naisista koki brittitutkimuksen mukaan yhteisvessat epämukaviksi.
Jarkko Elorannan mukaan työntekijöiden näkemykset on sivuutettu.
Hallitus avasi kaksi itärajan raja-asemaa torstaina.
Arto Satosen mukaan SAK:n liittojen työtaistelutoimista seuraa iso lasku.
Liikenne- ja viestintäministeriö on aloittanut valmistelemaan toimia, joilla korjataan taksialan epäkohtia.
Kansanedustajan mielestä työntekijät kärsivät lopulta itse lakkoilusta.
Junia ei ole huollettu, joten niiden saaminen liikennekelpoisiksi vie noin vuoden.
Työsuojeluvaltuutetun mukaan vahdissa voi olla humalassa, jos käytös pysyy asiallisena.
Kansalaisista kolmannes pitää varautumistaan melko tai erittäin hyvänä.