Alijäämät painavat yhä – valtaosa hyvinvointialueista tarvitsee jatkoaikaa
Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Pääministeri sanoo hallituksensa tekevän oikeita asioita.

Mark Galeotti uskoo Venäjän presidentin olevan eniten huolissaan oman hallintonsa selviytymisestä.

Tiliisi voidaan päästä käsiksi ilman, että huomaat mitään.

Ennätyksellisen moni on vapautettu palveluksesta tänä vuonna.

Kansanedustajan mukaan opposition talouslinja vaarantaisi työpaikat.

Ukraina ei ole kaatopaikka, muistuttavat avustusjärjestöt.

Helpolta tuntuvalla tienauskeinolla voi olla kauaskantoisia seurauksia.

Sotatilanteessa myös vapautuksen saanut voidaan määrätä rintamalle.

Kriminologi Jukka Savolaisen mukaan ikä ja vaikeat olosuhteet eivät riitä selitykseksi.

Vielä joitakin vuosia sitten Gunvorin johtaja väitti, että yhteydet Venäjän valtioon olisivat kateellisen opposition panettelua.

Iltatilaisuudet ovat yleensä vapaaehtoisia. Yksi ehto voi tehdä niistä pakollisia.

Juristin mukaan palkanmaksuun liittyvät ongelmat eivät ole harvinaisia.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)