Ostoskärryjä häviää kaupoista viikoittain, tappiot maksaa lopulta asiakas
Kärryjen luvaton vieminen kaupan alueen ulkopuolelle voi johtaa rikosvastuuseen.

Puoliväliriihen päätösten uskotaan piristävän asuntokauppaa.
Tuomas Forsbergin mukaan USA:n presidentti Donald Trumpin kova retoriikka vaikeuttaa liittolaissuhteen rakentamista.
Hyllystäsi voi löytyä haluttu keräilyharvinaisuus.
Charly Salonius-Pasternak uskoo Suomen seuraavan Baltian maita ja Puolaa.
Kuinka Helsinki ratkaisee kasvupaineet ja miten suuret joukkoliikennehankkeet perustellaan?
Tietynlaiset rakennusratkaisut johtavat ongelmiin.
Asiantuntijan mukaan hanketta ajavat päättäjät tietävät itsekin, ettei suunnitelma todennäköisesti toteudu.
Indeksillä korotettuna Kruunusiltojen hinnassa on lähes 100 miljoonan euron ero. Hankejohtajan mukaan asia ei ole niin yksinkertainen.
Anna-Kaisa Ikosen mukaan kehysriihessä ei tarvitse tehdä uusia lisäsäästöjä.
Pahimmassa tilanteessa korot voivat kääntyä uuteen nousuun.
Asiantuntijan mukaan tekoälyyn liittyy kaksi vaaraa.
Uudessa suunnitelmassa ehdotetaan Euroopan johtamaa ilmapartiota Venäjän drooni- ja ohjushyökkäysten torjumiseksi.
Sopivan laitteen valinta riippuu sen käyttötarkoituksista.
Asuntosijoittaminen ei sovi kaikille.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)