Löytyykö sinulta vinyylilevyjä? Näistä maksetaan tuhansia euroja
Vanhat levyt voivat olla yllättävän arvokkaita.

Moni syyllistyy samaan virheeseen linnunpoikasten kanssa.
Upseeriliiton johtajan mielestä Naton huippukokous Haagissa onnistui.
Vallatuilla alueilla toimivien ”kasakka-akatemioiden” oppilaista jopa 90 prosenttia jatkaa Venäjän valtion töihin.
Yleisetkin teokset voivat olla yllättävän arvokkaita.
Sakari Puiston mukaan tärkeintä on nyt kasvun edellytysten vahvistaminen.
Työn tai opiskelun perässä muuttaminen ei ole riittävä peruste välttyä maksulta.
Asiantuntijoiden mukaan MPK:lle voitaisiin antaa lupa kouluttaa sodanajan joukkoja tai niiden osia.
Verkkouutiset selvitti, mikä on varustamotukien merkitys alan suurimmille yhtiöille.
Asiantuntijan mukaan maksullinen virustorjunta voi olla tarpeen aktiivisille käyttäjille.
Ekonomistin mukaan yhteisöveron laskemisen dynaamisia vaikutuksia aliarvioidaan.
Puheet ja pelot suomalaisten miinojen vientimarkkinoista vaikuttavat toistaiseksi liioitelluilta.
Kansanedustajan mukaan yritystukiviidakko on perattava kriittisesti läpi.
Puolustusliitto vahvistaa pelotettaan tulevassa huippukokouksessa tehtävillä päätöksillä.
Kyberasiantuntija Jarno Limnéll pitää Haagissa hyväksyttävää hybridistrategiaa Suomen kannalta merkittävänä.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)