Puolustusvoimat yllättyi – suomalaisten määrä lähes tuplaantuu Natossa
Eversti Petteri Kajanmaa jalkauttaa ”Nato-oppia” Puolustusvoimissa. Operaatioihin merkittyjen suomalaisten joukkojen määrä selviää lähitulevaisuudessa.

Vihreät keksi oman julkisuuskikan, jota on käytetty jo kahdesti.

Kaikki varat eivät kuulu talletussuojan piiriin. Harva myöskään tietää, miten rahat saa takaisin käytännössä.

Ilmarisen uusi toimitusjohtaja kertoo, miksi Yhdysvaltain dollari ei ole korvattavissa.

Boltin maajohtajan mukaan villit taksit ovat alan suurin ongelma.

Tuoreen väestöennusteen mukaan väkiluku on vaarassa romahtaa.

Asiantuntija kertoo, millaisia töitä voi tehdä kotoa.

Asiantuntijan mukaan tapaukset voivat muuttua vakavammiksi, jos venäläiskoneet alkavat lukita Naton koneita maaleiksi.

Eduskuntaryhmät näyttävät vihreää valoa pisteytysjärjestelmälle.

F-16-koneet pystyvät paikkaamaan maassa sijaitsevien ilmatorjunnan järjestelmien aukkoja.

Innovaatio-ohjelmaan osallistuvan joensuulaisen Kelluun kestävät, aavemaiset putket ovat herättäneet kyvyillään ihmetystä Portugalissa.

Joissain tilanteissa rekisterinumeron paljastaminen voi johtaa vahingonkorvauksiin.

Järjestäytynyt venäläisverkosto on valmistautunut Moldovan parlamenttivaaleihin jo kuukausia.

Vasemmistoliiton ex-puheenjohtaja kertoo, mitä ajattelee nykyisin sotilaallisesta voimankäytöstä.

Tutkimuksen mukaan syvät motiivit ovat usein palkkioita painavampia, ja käsittelijällä on suuri merkitys.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)