Suomen näkymät synkkiä – Näin ekonomistit arvioivat tulevaa
Ennustepäällikön mukaan tulevien vuosien talouskasvu ei riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa.

Tilanne vankileirillä on edelleen arvaamaton eikä kukaan tiedä miten se purkautuu.
Kysyimme kolmelta asiantuntijalta mitä vaikutuksia asumistuen poistamisella olisi.
Somelääkäri Atte Virolainen kertoo Tiktokissa, millaista on oikea arki vankilassa.
Alueella kerrotaan liikkuneen pienoissukellusveneellä varustettuja Venäjän aluksia.
Asiantuntijan mukaan kaikki vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia.
Varapuheenjohtajan mukaan toimintatavasta liittyen hallitustunnustelijan kysymyksiin sovittiin puolueen johtoelimessä.
Piirijohtaja Harriet Longan mielestä keskustaa tarvitaan seuraavassa hallituksessa.
Vaikka sota on yhä käynnissä, ukrainalaiset valmistelevat Lisa Yaskon mukaan jo jälleenrakentamista.
Mick Ryanin mukaan hyökkääjä on sopeuttanut toimintaansa taistelukentällä.
Pekka Toverin mukaan sotateollisuuden vauhdittamisessa on monta pullonkaulaa.
Maarianhaminassa sijaitsevan venäläiskonsulaatin rooliin puolustusvoimien palveluksessa olevat eivät suostuneet ottamaan mitään kantaa.
Ratifioinnin pitkittyminen asettaa asiantuntijan mukaan puolustuspoliittisia haasteita.
Vuodetut asiakirjat paljastavat Kremlin rivien rakoilevan vielä luultua pahemmin.
Asiantuntijan mukaan Moskova luo olosuhteet, joissa ulkomaisten yritysten toiminta maassa muuttuu mahdottomaksi.