Brittilehti kertoo Moskovan Suomi-hyökkäyksen simuloinnista – näin siinä kävi
Ammattilaisille jaettiin Lontoossa järjestetyssä sotapelissä rooleja Venäjän ja Naton johtotehtävissä.

Kotoutumisen asiantuntija varoittaa suomalaisia poliitikkoja toistamasta Ruotsin tekemiä virheitä.
Kiinan ja Taiwanin välit kiristyvät. Asiantuntijoiden mukaan konflikti voisi levitä alueelliseksi.
Suomen Nato-jäsenyys avaa Janne Kuuselan mukaan uusia mahdollisuuksia myös Britannian johtamalle JEF-joukolle.
Lähteiden veden uskottiin ennen muuttuvan juhannuksen keskiyöllä viinaksi.
Nato-jäsenyys on Antti Pelttarin mukaan omiaan lisäämään vakoilupyrkimyksiä Suomea kohtaan.
Tutkijoiden mukaan sekä vanhat että uudet asunnot lämpenevät liian kuumiksi.
Pienituloisten eläkeläisten määrä on ollut viime vuosina kasvussa ja eläkeläisten ostovoima on heikentynyt.
Alaikäisten väkivaltarikollisuus on ollut kasvussa jo vuodesta 2015 alkaen ja tehdyt rikokset ovat koventuneet.
Asiantuntijan mukaan liikkumattomuutta pystytään parhaiten ehkäisemään mahdollistamalla arkiliikunta nykyistä paremmin.
Lamaa ei ekonomistien arvioiden mukaan ole tulossa.
Venäläiset ovat professori Pavel Baevin mukaan yhä huolestuneempia siitä, mihin Ukrainan joukot kykenevät.
Keir Giles ei usko itäisen uhan väistyvän Euroopan yltä moneen vuosikymmeneen.
Suomen yrittäjien johtaja ja pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan korkotaso ja inflaatio vaikuttavat suomalaisten arkeen ainakin tämän vuoden ajan.
Selvitys nakertaa Venäjän diktaattorin tiedustelumenneisyydestä kerrottujen tarinoiden uskottavuutta.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)