Verkkouutiset

Kesälomalla kannattaa panostaa itselle mieluisiin asioihin. PIXABAY

Älä pilaa kesälomaasi – asiantuntija varoittaa tyypillisestä virheestä

Liika aikatauluttaminen voi muuttaa loman suorittamiseksi.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesäloman tärkein tarkoitus on ottaa taukoa töistä ja nauttia vapaasta ajasta. Ihanteellinen tilanne on se, että työntekijä voi viettää koko lomansa murehtimatta työasioita. Kesäloman jälkeen työntekijä voi palata arkeen hyvin levänneenä ja valmiina uusiin työelämän haasteisiin.

Edellä kuvailtu tilanne voi tuntua helpolta ja yksinkertaiselta. Etenkin tietotyöläisten kohdalla tilanne ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, sillä työasiat voivat pyöriä mielessä myös lomalla. Tilanne vaikeuttaa se, mikäli töitä on tottunut tekemään etänä kotoa käsin tietokoneen ja puhelimen välityksellä.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntijan Anniina Virtasen mukaan on olemassa keinoja, joilla työntekijä voi yrittää ottaa irtioton työasioista.

Hänen mukaansa yksi hyvä keino on se, että heti loman alussa pyrkii tekemään jotain mahdollisimman erilaista kuin arkielämässä on tottunut.

– Loman aluksi voi lähteä vaikka pienelle reissulle, mökille tai tehdä päiväretken luontoon. Tärkeää on, että tekee jotain selvästi arjesta poikkeavaa, mikä monesti auttaa myös katkaisemaan työasioiden miettimisen. Olisi hyvä, että työntekijä saisi jotain muuta ajateltavaa heti loman alkuun, Virtanen kertoo Verkkouutisille.

Virtasen mukaan olisikin tärkeää, että lomalla tekee itseään kiinnostavia asioita. Kun lomalla on muuta virikettä ja aktiviteettia, työasioiden unohtaminen voi olla helpompaa.

Nykyajan digitalisoituneessa maailmassa työpaikan viestintä kulkee etenevissä määrin sähköpostien ja erilaisten pikaviestisovellusten välityksellä. Virtanen muistuttaa, että myös tällaisten sovellusten vilkuilu kannattaa jättää lomalla sikseen.

– Työasioista on hankala irrottautua, jos niitä seuraa koko ajan, Virtanen huomauttaa.

Oma haasteensa tulee siitä, että monet työpaikan viestintään tarkoitetut sovellukset kulkevat työntekijän mukana matkapuhelimessa. Lomalla voi olla alhainen kynnys silloin tällöin vilkuilla, mitä keskustelua työpaikalla on käyty. Tällaista vilkuilua kannattaa loman aikana välttää.

Kesälomalla kannattaa tehdä asioita, jotka auttavat irtautumaan työasioiden miettimestä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Töistä irtautumista voi helpottaa myös se, että kirjautuu loman ajaksi ulos työhön liittyvistä sovelluksista tai poistaa ne laitteelta kokonaan.

– Jos kenelläkään ei ole velvollisuutta seurata työhön liittyvää viestintää loman aikana, niitä ei pitäisi seurata. Mielestäni on täysin perusteltua vaikka poistaa kaikki työhön liittyvät sovellukset puhelimesta lomalla, Virtanen tuumii.

Sama ohje pätee myös sosiaalisen median palveluihin, jotka liittyvät keskeisesti omaan työhön. Esimerkkinä tästä on LinkedIn.

Joitakin työntekijöitä voi loman aikana stressata se, että sähköposteja kertyy valtava määrä ja niiden perkaamiseen voi mennä loman jälkeen päiväkausia. Virtasen mukaan joillekin työntekijöille voi toimia menettely, että lomalla antaa itselleen luvan vaikka kerran viikossa käydä lukemassa sähköpostia.

– Ihan totaalikielto ei välttämättä toimi kaikille, mutta hyvä sitä on vähintäänkin rajata, Virtanen neuvoo.

Työasioista irrottautuminen voi olla monelle helpommin sanottu kuin tehty.

– Sehän ei yleensä toimi hirveän hyvin, jos vain päätetään, että nyt ei saa ajatella töitä. Kyllä ne työasiat saattavat silti herkästi mieleen pyrkiä.

Virtanen muistuttaa, että ihmiset ovat keskenään erilaisia ja töistä irtautumiseen voi olla erilaisia keinoja. Vaikka lomalle suunnitellut aktiviteetit auttavat irtautumaan töistä, Virtanen muistuttaa, ettei lomaa saisi aikatauluttaa liian täyteen.

– Silloin voi aiheutua lomastressiä, jos lomalla on liian tiukka aikataulu ja kaikkea mahdollista yritetään tehdä.

Siksi lomalla olisi tärkeää varata aikaa itselle tärkeille asioille, joita arjessa ei pääse tekemään yhtä paljon.

Etätyö hämärsi työn ja vapaa-ajan välisen rajan

Etätyön yleistymisen myötä monet etätyöläiset ovat kokeneet, että raja työ- ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt. Samalla työstä irtautuminen voi tuntua vaikeammalta, kun töitä tehdään samassa ympäristössä missä vietetään vapaa-aikaa.

Virtasen mukaan on olemassa erilaisia keinoja, joilla etätyöntekijä voi yrittää irtautua töistä työpäivän loputtua. Monesti se vaatii kuitenkin enemmän oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.

– Monet kokevat, että etätöissä työasiat jäävät pyörimään mieleen sen jälkeenkin kun on sulkenut työkoneen.

Virtasen mukaan monet etätyötä tekevät ovat ottaneet tavaksi käydä esimerkiksi pienellä kävelylenkillä heti työpäivän päätteeksi. Tällä tavalla päivään voi saada rutiinia, joka erottaa työ- ja vapaa-ajan toisistaan.

Perinteisessä lähityössä tilanne on erilainen, sillä siirtymä työn ja vapaan välillä on tapahtunut työmatkan aikana.

Virtanen kuitenkin muistuttaa, että etätyössä on sekä hyvät että huonot puolensa.

– Siinä [etätyössä] on paljon hyvääkin kuten se, että pitkistä työmatkoista säästyy aikaa. Toisaalta se voi tuoda haasteita työstä irrottautumisen suhteen ainakin osalle työntekijöistä.

Asiantuntija suosittelee lopettamaan työsähköpostien vilkuilun lomalla. Jos se tuntuu vaikealta, sovellukset voi poistaa puhelimesta loman ajaksi kokonaan. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN
Pitkittynyt stressi voi viedä työkyvyn

Mikäli työntekijä ei kykene irtautumaan töistä vapaa-ajalla, tilanteella voi pitkällä aikavälillä olla tuhoisia seurauksia.

– Työstressi pääsee kasautumaan paljon, jolloin myös stressi pitkittyy eikä työntekijälle tulee riittävää palautumista. Tällainen pitkäaikainen kasautunut stressi altistaa esimerkiksi työuupumukselle ja monille muillekin pitkittyvään stressiin liittyville terveysongelmille.

Seuraukset voivat olla vakavia. Virtasen mukaan ne voivat ilmetä ongelmina niin perhe-elämän kuin vapaa-ajan harrastusten suhteen.

– Silloin voi käydä niin, että ei malta lopettaa töiden miettimistä ja vilkuilee kotona illallakin työsähköpostia.

Mikäli työuupumus pääsee etenemään pitkälle, lopulta tilanne voi pahimmillaan johtaa jopa työkyvyttömyyteen.

Rentoudu, älä suorita

Kesäloman tarkoituksena on nimenomaan palautua työn aiheuttamasta kuormituksesta. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että työntekijä tuntee itsensä uupuneeksi monen viikon loman jälkeenkin. Silloin herää kysymys, mikä lomassa on mennyt pieleen.

Virtasen mukaan tällainen tilanne ei välttämättä aina johdu lomasta.

– Taustalla voi olla se, että työarki on ollut niin kuormittavaa, että ihminen on jo työuupumuksen partaalla. Kuormitus on kenties päässyt kasautumaan niin suureksi, että loma ei ole riittänyt palautumiseen. Huolimatta siitä, vaikka loma olisikin ollut hyvä ja mieluisa.

Joskus lomallakin voi tapahtua asioita, jotka estävät palautumisen. Niitä voivat Virtasen mukaan olla esimerkiksi oma tai läheisen sairastuminen tai muut yksityiselämään liittyvät huolet.

Myös loma itsessään voi aiheuttaa stressiä.

– Yleensä siihen liittyy se, että lomasta on tehty liian kuormittava. On tilanteita, joissa ihmiset kokevat, etteivät ole päässeet rentoutumaan lomalla vaikka se olisi sisältänytkin kivaa ja mielekästä tekemistä. Ongelma onkin siinä, että tekemistä on voinut olla liikaa ja lomalla on ollut liian tiukka aikataulu.

Jos loma on aikataulutettu liian tiukaksi, voi syntyä tilanne, jossa ei jää riittävästi aikaa rentoutumiselle ja rauhoittumiselle.

– Tämä on nykyään tavallista, kun puhutaan elämän ylikuumenemisesta. Ihmiset herkästi vapaa-aikanakin yrittävät suorittaa ja haalivat lomalle liian paljon tekemistä, Virtanen sanoo.

Joskus loma itsessään voi aiheuttaa stressiä. Tilanne syntyy etenkin silloin, jos loma on aikataulutettu liian täyteen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Töistä irtautuminen ei ole tärkeää pelkästään lomalla. Virtanen painottaa, että töistä irtautuminen on tärkeää aivan jokapäiväisessä arkielämässä.

– Vaikka lomat ovat hyvinvointimme kannalta tärkeitä, niin kuitenkin hyvinvoinnin kannalta kaikkein merkityksellisintä on se, mitä arjessa tapahtuu lomien välillä.

Virtanen muistuttaa myös, että tutkimusten mukaan loman palauttavat vaikutukset eivät kestä pitkään.

– Parin viikon kuluessa lomalta palaamisen jälkeen hyvinvointimme palaa lomaa edeltävälle tasolle. Siinä mielessä emme hirveästi voi palautua varastoon. Siksi työstä irtautumista edistäviin asioihin kannattaa kiinnittää arjessakin huomiota.

Töistä irtautumisen haasteet koskettavat etenkin tietotyöläisiä

Monesti töistä irtautumisen haasteiden katsotaan koskettavan etenkin niin sanottuja tietotyöläisiä, jotka tekevät ajatustyötä vaativaa työtä näyttöpäätteillä. Vastaavasti suorittavaa fyysistä tekevän voi olla helpompi irtautua töistä samalla, kun hän poistuu työpaikaltaan.

Virtanen uskoo jaottelun pitävän paikkansa monissa tapauksissa.

– Suorittavaa työtä tehdään usein työpaikalla. Kun sieltä lähdetään, työt jäävät työpaikalle eivätkä tule mukana kotiin. Esimerkiksi siivoojan ja kaupan kassatyöntekijän tehtävät ovat sellaisia, joita ei kotona voisi edes tehdä eli niistä irrottautuminenkin on helpompaa.

Tietotyöläisen haasteena taas on se, että hän työskentelee tietokoneen ja puhelimen välityksellä, ja on sen vuoksi tavoitettavissa missä ja milloin vain.

– Töistä irrottautuminen voi olla hankalampaa, kun käytännössä aina olisi mahdollisuus tehdä töitä.

Oma haasteensa on se, jos työ pitää sisällään paljon asioiden pohdiskelua ja ongelmien ratkaisua. Tämä korostuu etenkin erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

– Meidän aivomme eivät toimi niin, että voimme lopettaa asioiden miettimisen samalla kun työaikamme loppuu. Se on täysin ymmärrettävää, että työasiat saattavat vapaallakin tulla mieleen, Virtanen toteaa.

Samalla hän korostaa, että työasiat voivat painaa myös suorittavaa työtä tekevän mieltä. Esimerkiksi asiakaspalvelutyössä oleva ihminen voi työvuoronsa aikana kohdata hankalia asiakkaita ja joutua asiattoman käytöksen kohteeksi. Tällaiset kokemukset voivat helposti jäädä vaivaamaan mieltä myös vapaa-ajalla.

LUE MYÖS:
Näistä merkeistä tiedät, että on aika vaihtaa työpaikkaa

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)