Muutos kuluttajien käyttäytymisessä: Tällaisia sähkösopimuksia nyt suositaan
Pörssisähkön rajut hinnanvaihtelut saivat kuluttajat suosimaan kiinteähintaisia sopimuksia.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan hallituksen pitäisi tehdä etukäteen linjaratkaisu push-back-toimista.
Kansanedustaja Mika Karin mukaan hallituksen pitäisi muodostaa etukäteen kanta niin sanotusta push-back-linjasta.
Hanno Pevkurin mielestä tekijän nimeämistä ja sen seurauksia on vielä liian aikaista kommentoida.
Viranomaisten mukaan häirintää tapahtuu ilmatilan lisäksi myös merellä.
Professorin mukaan pääministeri Benjamin Netanjahu luotti turhaan Venäjän ”narsistiseen tyranniin”.
Tutkijan mukaan puolustusliitolla on oltava johdonmukainen vastaus kaasuputkivaurion kaltaisiin tapauksiin.
Kurditaustainen nainen uskoo dialogin voimaan ja keskustelee rohkeasti myös eri tavoin ajattelevien kanssa.
Kari Tolvasen mukaan katujengeistä on varoitettu jo vuosia. Sisäisen turvallisuuden selonteko oli ”yksi epäonnistuneimpia ohjelmia”.
Moni yli viisikymppinen kokee olevansa liian vanha työmarkkinoille, uravalmentaja Tiina Parikka sanoo. Konkareiden osaamista ei välttämättä tunnisteta.
Pahimpien verilöylyjen kohteina olleissa kylissä koettiin solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan ja kannatettiin kahden valtion ratkaisua.
Kysyimme kriminologilta ja poliisilta, miten Ruotsin tie vältetään Suomessa.
Asiantuntijan mukaan venäläisalusten liikkeet Suomenlahdella tuovat mieleen Nord Stream -kaasuputken sabotaasin.
Aggressiiviset toimet antavat valiokunnan Kalev Stoicescun mielestä aiheen myös Ahvenanmaan aseman uuteen tarkasteluun.
Jarno Limnéllin mukaan kaasuputken ja tietoliikennekaapelin sabotaasia tutkitaan, ja sen jälkeen on poliittisten johtopäätösten aika.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)