
Kukaan ei halua Venäjän kumppaniksi uuteen avaruuskeskukseen
Kazakstan pyrkii irtautumaan yhteistyöstään myös avaruusteollisuuden sektorilla.

Kazakstan pyrkii irtautumaan yhteistyöstään myös avaruusteollisuuden sektorilla.

Kasvavat sotatappiot voivat lopulta horjuttaa Venäjän presidentin otetta vallasta.

Koneen tutkan kerrotaan tuottavan 10 000 kertaa enemmän informaatiota verrattuna nykyisiin järjestelmiin.

Venäjän asevoimat on kiihdyttänyt hyökkäyksiään Harkovan alueella.

Osassa tutkimuksissa on havaittu rytmihäiriöiden olevan yleisempiä talvikuukausien aikana.

Monien Gazan asukkaiden kerrotaan olevan tyytymättömiä äärijärjestön toimintaan.

Ukrainalaiset kertovat orastavasta tykistönammusten pulasta.

Kranaatti-iskun tekijän motiivit eivät olleet alkuun tiedossa.

Lännen asenne Ukrainan tukemiseen on asiantuntijan mukaan täysin pielessä.

Pakotteita on kierretty ystävällismielisten maiden ja kulissiyhtiöiden avustuksella.

Vihollinen on hyökännyt kolmena peräkkäisenä päivänä jopa 80 hyökkäystä päivässä.

Perättömiä tietoja sisältäneet videot ehtivät kerryttää kymmeniä miljoonia katselukertoja.

Venäjän joukot yrittävät edetä myös rintaman pohjoisosassa Harkovan alueella.

Äärioikeistolaista ex-senaattoria käskettiin vaikuttamaan keskusteluun Kiinasta. Maksut hoidettiin kryptovaluutalla.

Ruuduilla näkyneet kiusalliset kysymykset olivat todellisuudessa harkittu mediaoperaatio.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)