Artikkelit: Sää

Loppuviikolla alkaa kesän ensimmäinen hellejakso, Foreca kertoo.
Rajavartiolaitos muistuttaa, että veneily ja päihteet eivät kuulu yhteen.
Meteorologin mukaan vesillä liikkumista kannattaa välttää.
Myrskypuuskat voivat nousta yli 30 metriin sekunnissa.
Torstaina ja perjantaina on ankaraa tuulta ja paikoin rankkaa sadetta.
Vedessä oleskelua pitää välttää ukonilmalla.
Ukkoset jäivät kolean sään takia vaisuiksi.
Helteellä nesteytykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Matalapaine tuo maan etelä- ja keskiosaan mahdollisesti vaarallista säätä torstaiksi ja perjantaiksi.
Alkukesä oli poikkeuksellisen kolea ja sateinen.
Loppuviikolla saapuva matalapaine voi äityä jopa myrskyksi, mikä on heinäkuussa harvinaista.
Etelä-Suomessa on pieni mahdollisuus myrskypuuskiin.
Tuuli voimistuu sunnuntaina aamupäivän aikana lännestä alkaen.
Kesäkuun keskilämpötila on silti lähellä tavanomaista suuressa osassa maata.
Juhannuksen jälkeisen viikon keskilämpötila on muutaman asteen tavanomaista viileämpi.
Elohopea kohosi Jämsässä huippulukemiin.
Elohopea kohosi 25,1 asteeseen Pohjois-Pohjanmaalla.
Meteorologin mukaan uv-säteily on voimakasta viikonloppuna.
Ennen lämpöä luvassa on sateita ja viileää säätä.
Sää viilenee ja muuttuu epävakaisemmaksi juhannusviikolla.
Sateet jatkuvat vielä torstaina maan etelä- ja keskiosassa.
Viikon sateisimmat päivät ovat keskiviikko ja torstai.
Läntisen Euroopan ylle muodostuva korkeapaine voi levitä Suomeen loppuviikosta.
Varsinais-Suomessa puuskien nopeus voi olla lähes 20 metriä sekunnissa.
Lauantaina maan etelä- ja keskiosassa kovien tuulenpuuskien riski.
Vuonna 2024 hellepäiviä oli toukokuun aikana 16 kappaletta.
Viileähkö toukokuu hillitsi ukkosten esiintymistä Suomessa.
Helteitä odottavat joutuvat tuoreen kuukausiennusteen mukaan pettymään.
Ennusteen mukaan aurinkoisinta on etelässä.
Lauantaina päivälämpötila on poutaisilla alueilla 14–20 astetta.
Valmistujaisia vietetään epävakaisessa säässä.
Ennusteen mukaan lämpötila kohoaa paikoin yli 20 asteeseen.
Itäisessä Suomessa elohopea kohosi ennätyslukemiin.
Kesäkuusta on tulossa tavallista sateisempi.