Veneitä Helsingissä. LEHTIKUVA / ELSA PAAKKINEN

Helleraja voi rikkoutua viikonloppuna

Ennen lämpöä luvassa on sateita ja viileää säätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopassa tällä viikolla leviävä lämpimän ilman aalto yltää Suomeen asti tulevana viikonloppuna, kertoo Foreca.

– Euroopan lämpöaallon rippeet saapuvat Suomeen viikonloppuna – kuitenkin selvästi heikompana kuin Keski-Euroopassa, mutta sama lämmin tuulahdus on kyseessä. Meillä lämpötilat saattaisivat yltää tämän hetken ennusteen mukaan paikallisesti jopa 25–28 asteeseen sunnuntaina ja juhannusviikon maanantaina, toteaa Forecan meteorologi Anna Latvala.

Tänä kesänä Suomessa ei ole vielä mitattu yhtään hellepäivää. Helteen raja on 25,1 astetta.

Ennen lämpöä on kuitenkin edessä vielä sateita ja viileämpää säätä.

– Keskiviikkona ja torstaina liikkeellä on sateita pitkin Suomea. Etelässä ja lännessä sade on laajempaa, muualla kuurotyyppistä. Kahden vuorokauden sademäärät ovat enimmillään lännessä ja paikoin etelässä 20–40 millimetriä. Lisäksi Itä-Lapissa sadekertymä voi mennä 20 millimetrin tienoille. Muuallakin räväköissä sadekuuroissa voi tulla paikoin reilusti vettä, Latvala sanoo.

Perjantain aikana sateet väistyvät, kun Suomen yllä vahvistuu korkeapaine. Lämpötilat ovat perjantaina isossa osassa maata 15–20 astetta.

Lauantaina tuuli kääntyy puhaltamaan lännen suunnalta ja lämmintä ilmaa virtaa Suomen ylle.

– Päivälämpötilat ovat lähes koko maassa 18–23 astetta, Pohjois-Lapissa voi olla vähän viileämpää. On pieni mahdollisuus, että lämpötila voisi olla paikoin jopa 25 asteen tienoilla etelästä maan länsiosaan ja Lapin lounaisosaan yltävällä alueella. Saa nähdä, ylittyykö helleraja vai ei, mutta lähelle voidaan jo mennä, Latvala sanoo.

Sunnuntaina sää jatkuu lämpimänä.

– Maan etelä- ja keskiosassa sää lämpenee edelleen, päivälämpötilat ovat yleisesti 20–25 asteessa. Paikallisesti on mahdollista, että ylimmät lukemat olisivat jopa 25–28 astetta. Suurin todennäköisyys näin korkeille lämpötiloille on etelässä ja lännessä.

Juhannusviikolla sää viilenee ja sateet yleistyvät. Latvalan mukaan lämpötilat saattavat laskea jopa tavanomaista viileämmiksi.

Juhannuksen ennusteissa on kuitenkin vielä vaihtelua.

– Juhannuksen sää näyttää tällä hetkellä siltä, että vähintään sadekuuroja on Suomessa liikkeellä, mutta millä alueilla, sitä ei pystytä vielä sanomaan. Lämpötilat puolestaan riippuvat sateiden paikoista ja ajoituksista. Todennäköisesti päivälämpötilat ovat juhannusaattona enimmäkseen 15 ja 20 asteen välillä, Lapissa voi olla alle 15 astettakin. Sateissa voi olla viileämpää ja poudassa lämpimämpääkin, Latvala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)