Koira vilvoitteli meressä Helsingissä 13. kesäkuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Pian voi rikkoutua 28 astetta, pidempää hellejaksoa ei kartoilla näy

Meteorologin mukaan uv-säteily on voimakasta viikonloppuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sää lämpenee viikonloppuna niin, että edessä ovat kesän ensimmäiset hellelukemat. Lämpö on kuitenkin jäämässä lyhyeksi, sillä juhannusviikolla sää viilenee uudelleen, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lämpötilat voivat kivuta maan etelä- ja keskiosassa sunnuntaina jopa 25–28 asteeseen.

– Viikonloppuna suuressa osassa maata on poutaista. Ensi viikolla sää on kuitenkin epävakainen. Juhannuskin näyttää säältään vaihtelevalta ja viileältä, toteaa Rinne.

Sää on viikonloppuna laajalti aurinkoista, joten uv-säteilyltä on syytä suojautua huolella. UV-indeksin lukemat ovat ennusteiden mukaan viikonlopun mittaan Suomessa laajalti 4–5, etelässä ja lännessä jopa voimakas uv-säteily eli arvo 6 voi olla mahdollista. Uv-säteilyltä on syytä suojautua, kun indeksin arvo on 3 tai korkeampi.

Uv-säteilyn määrä on Suomessa voimakkaimmillaan juhannuksen ympäristössä.

– Lämpötila ei vaikuta säteilyn määrään, ainoastaan pilvisyys. Siksi uv-säteilyn määrä voi olla korkea viileänäkin päivänä, jos vain sää on aurinkoinen.

Perjantaina illalla pilvisyys lisääntyy Keski- ja Pohjois-Lapissa lännestä alkaen.

– Yöllä Pohjois-Lapissa voi tulla paikoin vähäisiä sateita, lisäksi Lapissa lounaistuuli voimistuu kohtalaiseksi. Yölämpötila on enimmäkseen 5–10 astetta, Rinne sanoo.

Viikonlopuksi sää lämpenee, kun Euroopan lämpimän ilman aalto kurottaa kohti Suomea. Vuoden uusi lämpöennätys mitataan todennäköisesti jo lauantaina. Perjantaihin mennessä vuoden korkein lämpötila on ollut Ilomantsissa 25. toukokuuta mitattu 23,0 astetta.

– Lauantaina sää on edelleen enimmäkseen aurinkoinen ja poutainen, mutta Lapissa tulee paikoin kuurosateita. Päivälämpötila on laajalti 19–24 astetta, Pohjois-Lapissa enimmäkseen 15–20 astetta, Joanna Rinne kertoo.

Lauantaina tuulisinta on pohjoisessa, missä lännenpuoleinen tuuli on kohtalaista.
Lapin kuurosateista suuri osa kuivahtaa sunnuntain vastaiseksi yöksi, mutta yksittäisiä sadekuuroja voi kulkeutua Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Yölämpötila on 5–13 astetta.

Myös sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen sää jatkuu suuressa osassa maata, mutta yksittäiset iltapäiväkuurot ovat mahdollisia Pohjois-Karjalan ja Kainuun suunnalla. Lisäksi Keski- ja Pohjois-Lapissa pilvisyys on runsaampaa.

– Päivälämpötila on sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa laajalti 24–28 astetta, pohjoisessa lämpötilat vaihtelevat Pohjois-Pohjanmaan lähes 20 asteesta Pohjois-Lapin 8–12 asteeseen, Rinne toteaa.

Juhannusviikolla sää muuttuu maanantaista alkaen jälleen epävakaisemmaksi ja viilenee. Sateiden ajoituksessa on ollut vielä vaihtelua ennusteissa.

Juhannuksen sää on vielä vaikeasti ennustettavissa. Viileä ja epävakainen juhannus näyttää Rinteen mukaan kuitenkin todennäköiseltä ja hellejuhannus epätodennäköiseltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)