Artikkelit: -FI

Ruostumattoman teräksen toimitukset vähenivät kahdeksan prosenttia.
Alueen turistimäärät ovat lähes puolittuneet vuodentakaiseen verrattuna.
Henkilöautoja pitäisi myydä vuosittain vähintään 145 000 kappaletta.
Päivi Räsäsen mielestä ministeri Maria Ohisalo voisi pyytää poliisilta selvityksen huumehaitoista.
WMO:n pääsihteerin mukaan ilmastonmuutosta ei torjuta hiilinieluilla.
Puoluesihteeristä olisi pelottavaa, jos yhteiskunta lähettäisi nuorille viestin, ettei huumeiden käyttö ole rangaistavaa.
PTT:n toimitusjohtajan mukaan tutkijoiden on kyettävä purkamaan talouden ilmiöitä auki yhä yksinkertaisemmin.
Joka vuosi tuhansia suomalaisia muuttaa ulkomaille.
Kolmas vuosineljännes ei tuonut talouteen helpotusta ja inflaatiokin hidastui, mutta työttömyysaste ei noussut.
IT-alan osaamisvajeen ennustetaan syvenevän lähivuosina.
Tuulivoiman osuus on asettunut sähköntuotannossa pysyvästi korkeammalle tasolle kuin hiilen.
Pääministerin mukaan hallitus aikoo käynnistää työllisyyskokeiluja eri puolilla Suomea.
Niin sanottu Jokerit-sopimus on Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan lainvastainen.
Pankkiekonomistia huolestuttaa pienempien maakuntakaupunkien tulevaisuus.
Vihreät vastustivat alkoholijuomien myynnin vapauttamista, mutta haluavat sallia huumeiden käytön.
Rahapeliyhtiö julkisti uudet strategialinjauksensa.
Asuntorakentaminen on kasvattanut yhtiön liikevaihtoa, mutta kannattavuus on painunut tappiolliseksi.
Etelä-Korean asevoimat seuraa laukaisuja.
Olen jo jonkin aikaa odottanut sopivaa tilaisuutta sanoa tämän: olen samaa mieltä Jari Sarasvuon kanssa.
Nobel-voittaja vaatii ISIS-terroristeja oikeuteen maailman silmien eteen.
Hintaerot kaupunkien välillä ja jopa kaupunkien sisällä kasvavat.
Aktiivimalliraportin luonnos annettiin Ylelle.
Sotilasprofessorin mukaan Venäjä pyrkii oikeuttamaan toisen maailmansodan tapahtumia.
Suomalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa digitaalisten julkisten palveluiden saatavuuden tai laadun suhteen.
Naisista 89 prosenttia kannattaa raiskauslakien muutoksia.
Marko Kilven mukaan Maria Ohisalon seuraava askel on kannabiksen laillistaminen.
Koulu ymmärtää vain tietynlaisia oppijoita.
Pentagon julkisti kuvia operaatiosta terroristijohtajan asumukseen.
Välirikko lännen kanssa horjuttaisi asiantuntijan mukaan Euroopan vakautta.
Suunnitelma turvapaikanhakijoiden valvonnasta seurantalaitteilla näyttää epävarmemmalta.
Asumiskustannusten voimakas nousu suurimmissa kaupungeissa estää työvoiman liikkuvuutta yhä selvemmin.
Ilman reseptiäkin saatavista lääkkeistä voi olla apua ensi oireiden ilmaantuessa.
Sodan jälkeen kassakaapissa oli ystäville vain Tuhannen ja yhden yön sadut -kirja.
Komentaja Wilfred 'Biffy' Dunderdale piti kauniista naisista ja nopeista autoista.
Maanopeusennätyksen tehnyt kuljettaja pyrkii huimaan pyrähdykseen yliääniajoneuvolla.
McDonalds menetti suurimman ketjun aseman 2000-luvun murroksessa.
Amerikkalaisraportin mukaan puutteellinen puolustus altistaa Venäjän aggressiolle.
Manner-Suomen pienin kunta päätti tukea jokaista syntyvää tai adoptoitavaa lasta kymppitonnilla.
Tuotekehityssijoitusten pitäisi Akavan ekonomistin mukaan kaksinkertaistua tavoitteen saavuttamiseksi.