Artikkelit: Kotimaa

Pääministerin arvio tilanteesta ja sen vaatimista toimenpiteitä on monessa suhteessa oikeaan osunut, sanoo kristillisdemokraatit.
SDP:n eduskuntaryhmän Johanna Ojala-Niemelän mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen läpivienti on avainasemassa julkisen talouden kestävyyden vahvistamisessa.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on vedonnut oikeusministeri Anna-Maja Henrikssoniin (r.) karkotusten täytäntöönpanon nopeuttamiseksi.
Kokoomuksen ja keskustan veropolitiikan suunta on pitkälti yhdensuuntainen, mutta keinot ja toimet eroavat.
Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus ei ole kestävällä pohjalla. Julkisessa taloudessa on kestävyysvaje, toteaa pääministeri Alexander Stubb (kok.).
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo, ettei Suomella ole varaa menettää seuraavaa neljää vuotta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satosen mukaan Suomen talouden keskeisimpiä haasteita ovat työmarkkinat.
Vasemmiston eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne esittää rakenneuudistuksia, jotka kääntävät talouden kasvu-uralle ja vähentävät työttömyyttä.
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta ja Geologian tutkimuskeskus ovat saaneet Tekesiltä rahoituksen miehittämättömien ilma-alusten eli lennokkien tutkimiseen.
Keskon päätöksestä nimetä lihapullat uudelleen pyöryköiksi tai pulliksi raportoidaan maailmalla.
Valtiovarainministerinä Antti Rinne kauhistelee ay-pomona ajamaansa palkkaratkaisua aivan liian kalliiksi valtiontaloudelle.
Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) arvioi, että Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen raportti vahvistaa ymmärrystä kolmikannan merkityksestä Suomen taloudelle.
Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava on valmis neuvottelemaan talouspoliittisen raportin esityksistä, joita selvitysmiehet Anders Borg ja Juhana Vartiainen ovat tehneet pääministerin talousneuvostolle.
Helsingin keskustassa oli keskiviikkona historiallinen hetki, kun RAY luopui viimeisestä pelikäytössä olleesta Pajatsostaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa uusia syytteitä rikosylikomisario Jari Aarniota vastaan.
Tuossa alla on infografiikka, jota lukija pääsee itse räpläämään. YLE:n mittaama puoluekannatus viimeisimmän 12 kuukauden ajalta. Have fun!
Alkuvuodesta peruspalveluministeri Susanna Huovinen puolusti lakiesitystään ebolan torjumisella.
"Hyvinvointivaltion hyvä suojelija ja promoottori."
Englannin kielestä on tehtävä Suomen virallinen kieli suomen, ruotsin ja saamen rinnalle, vaatii Ohjelmistoyrittäjät ry.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) arvostelee kansanedustaja Kari Rajamäkeä (sd.) prosessikikkailusta. Rajamäki kaatoi Suomessa ilman oleskelulupaa olevien terveydenhuoltoa koskevan uudistuksen.
Pähkinäallergian riski pienenee huomattavasti, jos lapsen ruokavalioon kuuluu pieniä määriä pähkinää jo vauvaiästä alkaen, tuore israelilaistutkimus vihjaa.
Antikolinergisia lääkkeitä käyttävät iäkkäät saattavat sairastua keuhkokuumeeseen muita herkemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Euroopan avaruusjärjestö ESA yrittää ottaa yhteyttä komeetan pinnalla olevaan Philae-laskeutujaan lähipäivinä.
Sinileväkukintoja aiheuttavat syanobakteerit ovat lupaavia organismeja puhtaan energian tuotantoon.
Piraattipuolueen eduskuntaehdokas Hansi Harjunharjan haastattelu on Yleisradion vaaligallerian katsotuin video.
Kansanedustaja Kari Tolvasen mukaan poliisin kyky selvittää vakavaa huumerikollisuutta on romahtanut.
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Katajan mukaan keskustan veropaketin mittakaava on riittämätön.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanin mukaan keskustan verolinja ei huomioi maksukykyä.
SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan tulevalla vaalikaudella on jatkettava talkoita verotuksen oikeudenmukaistamiseksi.
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen mukaan nuorten työpajat voisivat toimia tehokkaammin työelämässä tarvittavien taitojen hankkimiseen.
Kokoomus ja keskusta löysivät tiistaina yhteisiä yritysverotuslinjauksia. Kohti Viron mallia halutaan liukua. Siinä tietty osa voittoa voidaan pitää yrityksessä kasvua ja työllistämistä varten.
Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö ihmettelee talousmiehen maineessa olevan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän sekoilua veropuheissaan.
Kokoomuksen ympäristöverkoston puheenjohtaja ja kokoomuksen varapuheenjohtaja Anne-Mari Virolainen on tyytyväinen ministeri Lauri Tarastin arviointiryhmän työhön sekä sen esittämiin ehdotuksiin.
VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen muodostaisi seuraavan hallituksen porvaripuolueiden varaan.
Autokoululiitto esittää, että lapsille aloitettaisiin jo hyvissä ajoin ennen ajokortti-ikää systemaattinen liikennekasvatus.
Kokoomus on asettanut eduskuntavaaleihin ehdolle 214 ehdokasta. Kokoomuslaisia ehdokkaita on jokaisessa 12 vaalipiirissä.
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomella on hyvät liiketoimintamahdollisuudet pitkän talvimerenkulun perinteen, arktisen meriteknologian ja kylmään ilmastoon sopivan osaamisen ansiosta.
Keskusta haluaa tupakka-askille 95 senttiä lisää hintaa.
Juha Sipilän mukaan jakamattomien voittojen verovapaus on korotonta lainaa yritykselle.
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK vetoavat eduskuntaan, ettei se hyväksyisi hallituksen esitystä toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon opintotukioikeuden rajaamisesta.