Artikkelit: Kotimaa

Sotilaspoikien Perinneliiton liittokokous on ottanut kantaa sotilaspoikien kulttuuriperinnön säilyttämisen puolesta.
Työväen Urheiluliittoa johtava kansanedustaja on huolissaan uuden liikuntalain tulevaisuudesta.
Suomalaiset eivät liiemmin innostu euroerosta, kertoo Iltalehti.
Perussuomalainen työministeri on ottanut kantaa toimittajan ja lukijan vastuuseen poliittisessa keskustelussa.
Juontaja ja keskustavaikuttaja kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro -palstalla näkemyksiään Suomesta ja islamista.
SDP:n kansanedustaja esittää muutoksia muun muassa työterveydenhoitoon.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoo Karjalaisessa, että puolue tuskin allekirjoittaa uudistettua rasisminvastaista julistusta, jos sitä sille ehdotetaan.
Lapsiasiainvaltuutetun mukaan kouluille ja oppilaitoksille on tarpeen valmistella valtakunnallinen malli järjestyssäännöiksi.
Kansanedustaja on huolissaan sivistyssektorin säästöistä.
Komissiosta kotimaahan siirtynyt konkari ihmettelee Suomen keskusteluilmapiiriä.
SAK:ssa on valmiutta hypätä opposition kelkkaan.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) haluaa uuden verosopimuksen Portugalin kanssa jo tänä vuonna.
Talous- ja eurokriisin kanssa samanaikaisesti euroalueella on syntymässä katastrofaalinen ongelma laittomien maahan pyrkijöiden ehtymättömästä virrasta, toteaa perussuomalaisten viestintävastaava Matti Putkonen.
Nimettömyys tarjoaa nuorille väylän sekä sosiaalisten sekä henkilökohtaisten tarpeiden täyttämiseen netissä.
Tärkeiden soluviestintäreittien virheellinen toiminta saa solun ohjelmoitumaan uudelleen ja ryöstäytymään hallinnasta. Monien syöpien taustalla on Notch-signalointireitin liian aktiivinen toiminta, osoittaa väitöstutkimus.
Kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.) ihmettelee ensi vuoden valtion budjetin suurta alijäämää.
Hammaslääkäriliitto pitää Kela-korvauksen lisäleikkauksia huonosti harkittuina.
Hallinto on asettanut yritystä perustavalle ehdoksi 12 kohdan listan ja kasan maksuja. Yrittäjä ei ole vielä luopunut hankkeesta.
Turun yliopisto ja Leuvenin yliopiston Centre for Drug Design and Discovery (CD3) Belgiassa ovat solmineet yhteistyösopimuksen uudenlaisen potilasturvallisen syöpälääkkeen kehittämiseksi.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) on tyytyväinen sote-selvitysryhmän työn valmistumiseen.
Kuntaliitto on pääsääntöisesti tyytyväinen selvityshenkilöiden linjauksiin, etenkin ehdotukseen, jonka mukaan rahoitusvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista siirtyy pois kuntien vastuulta.
Puoluetuki pienenee ensi vuonna 2,4 miljoonalla eurolla.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Outi Mäkelä pitää sote-selvitystyöryhmän raporttia hyvänä keskustelun avauksena.
Selvitysryhmä on tehnyt ehdotuksensa siitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, itsehallintoalueiden perustaminen ja aluehallintouudistus voidaan toteuttaa ja sovittaa yhteen mahdollisimman sujuvasti.
Valtiovarainministeriön talousarvioesityksen mukaan puolustusmateriaalihankintoihin myönnetään 42 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Hallitus kaavailee lähes 400 miljoonan leikkauksia varsinaiseen kehitysyhteistyöhön, laskee Kirkon Ulkomaanapu. Summa on suurempi kuin alkukesästä julkaistussa hallitusohjelmassa ilmoitettiin.
Valtiovarainministeriön budjettiesitys herättää vakavan huolen Suomen kilpailukyvystä ja mahdollisuuksista selviytyä tulevaisuuden maailmassa, jossa vain korkean tason osaaminen voi taata Suomelle menestymisen, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman suhtautuu varauksella valtiovarainministeriön budjettiesitykseen.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n mielestä hallituksen ensi vuoden budjettiesityksen leikkauksia kansallisiin tukiin sekä maatalouden lomitusjärjestelmään ovat valitettavia.
Kansanedustaja Matti Semi (vas.) tyrmää hallituksen leikkaukset joukkoliikenteeseen ja ihmettelee keskustan ja perussuomalaisten intoa leikata maakunnilta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvostelee hallituksen leikkauksia koulutukseen ja sosiaaliturvaan.
Suomen ylioppilaskuntien liitto vetoaa hallitukseen koulutusleikkausten perumiseksi.
Kokoomuksen kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sanna Lauslahti haluaa hallituksen kärkihankerahoituksesta merkittävän osan opetukseen ja tutkimukseen.
Valtiovarainministeriön julkaisemasta talousarviosta käy ilmi, miten koulutuksen suurimmat leikkaukset kohdistuvat.
Suomen Yrittäjät toivoo, että hallitusohjelmaan kirjatut yrittäjyyttä, kasvua ja työllistämistä tukevat kärkihankkeet saatettaisiin voimaan nopeasti.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää budjettiesityksessä myönteisenä tuloverotuksen keventämistä, sen sijaan koulutuksesta säästämällä Suomi sahaa järjestön mielestä omaa oksaansa.
Hallituksen kaavailemat lisäsäästöt yksityislääkärissä käyntien korvauksia puolittamalla eivät saa kannatusta Lääkäriliitossa.
Huolimatta opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalaan kohdistuvista säästöistä, ministeriön budjetti ei juuri pienene.
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) on huolissaan hallitusohjelmassa sovittua suuremmasta sairausvakuutuskorvauksen eli Kela-korvauksen leikkaamisesityksestä.