Artikkelit: Kotimaa

Uuden menettelyn uskotaan vähentävän asiakkaiden odotusaikoja.
Suojalasien käyttö on pakollista ilotulitetta sytytettäessä.
Sään kylmeneminen vuodenvaihteen jälkeen näkyy pörssisähköasiakkaiden laskuissa.
Päättyvästä vuodesta on tulossa ennätyksellisen turvallinen liikenteessä.
Suomalaisten enemmistö on tyytyväisiä hallituksen toimiin järjestetyksi epäillyn maahantulon torjumisessa itärajalla.
Lisääntyvä velkataakka heikentää valtion kykyä vastata erilaisiin geopoliittisiin poikkeustilanteisiin.
Suomen ilmatorjunnan lamauttaminen voisi osoittautua haastavaksi mahdollisessa konfliktitilanteessa.
Kirjoittajan mukaan nopeassa kehityksessä osaamisemme on jäänyt auttamattomasti jälkeen.
Uhittelu on Venäjän tuttua retoriikkaa, johon kenraali-kansanedustajan mukaan ei pidä liikaa takertua.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan Suomeen leviää idästä erittäin kylmää ilmamassaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetusmuutokset ovat lausuntokierroksella.
Rakettien pauketta pelkäävälle lemmikille kannattaa varata turvallinen tila oleskeluun.
Digi- ja väestötietovirasto varoittaa liikkeellä olevista Suomi.fin nimissä lähetetyistä huijausviesteistä.
Teollisuusliitto ilmoitti torstaina helmikuulle ajoittuvista työtaistelutoimista, joiden avulla liitto toivoo kolmikantaisia neuvotteluita hallituksen kanssa työelämän kysymyksistä.
Kemianteollisuuden mukaan hallituksen pitäisi pohtia, onko Suomessa syytä siirtyä Saksan tielle ja kieltää poliittiset lakot kokonaan.
Arto Satosen mukaan lakoilla on vaikutusta myös yritysten investointeihin.
Ay-liikkeen lakkoaseen käyttö ei poista tarvetta uudistaa työmarkkinoita, sanovat kansanedustajat.
Lääkäri neuvoo pitämään käden ulottuvilla terveellistä hätäruokaa, kuten pähkinöitä, hedelmiä tai energiapatukoita.
Teollisuusliitto ilmoitti ajavansa alas Nesteen Porvoon öljynjalostamon helmikuun alussa. Lakon piirissä ovat myös Kokkolan kemian alan yritykset.
Teollisuusliitto ilmoitti ajavansa Nesteen Porvoon öljynjalostamon tuotannon alas kahdeksi päiväksi helmikuun alussa vastatoimena hallituksen työelämän heikennyksille.
Mahdollisesta häiriöstä kannattaa ilmoittaa naapureille hyvissä ajoin etukäteen.
Työtaistelutoimet toteutetaan 1.-2. helmikuuta. Teollisuusliitto ilmoitti uusista työtaistelutoimista torstaina.
Suomalaisten kotitalouksien kulutusmenot olivat vuonna 2022 keskimäärin 39 000 euroa.
Mats Löfström sanoo presidenttiehdokkaalla olevan kokemusta ja tulevaisuudenuskoa.
Kova tuuli voi lisätä lähipäivinä pakkasen purevuutta tuntuvasti.
Rahasi voi viedä sujuvaa suomea puhuva tekoäly.
Taustalla on Motivan mukaan huoli rahojen riittävyydestä.
Saksalainen poliitikko menehtyi 81 vuoden iässä.
Potilaina on ylilääkärin mukaan erityisesti ikäihmisiä.
Presidenttiehdokkaan mukaan tulee rakentaa strategista keskinäistä riippuvuutta.
Näpistelyn vuoksi omatoimikassat ovat osan päivästä kiinni.
Hankinnan kotimainen työllisyysvaikutus on noin 28 henkilötyövuotta.
Valittajat katsovat osoittaneensa kuuluvansa sellaiseen erityiseen henkilöryhmään, joiden oikeuksia päätökset koskevat erityisellä tavalla.
Lääkäriedustajien mukaan hoitojonojen purkamiseksi tulee käyttää kaikki keinot.
Vuosi alkaa kylmässä säässä.
Suomi on nyt vastaanottanut viimeiset turvapaikanhakijoiden siirrot Välimereltä.
Poliisikoiran ja ohjaajan työtä kuvaillaan symbioosiksi.
Liiallinen puhelimella vietetty aika voi olla oire muista ongelmista.
Puolet pitää presidenttivetoista järjestelmää Suomelle sopivana.