Uutissuomalaisen teettämän gallupin mukaan 66 prosenttia suomalaisista on hallituksen toimiin erittäin tai melko tyytyväisiä. Erittäin tai melko tyytymättömiä on 16 prosenttia. Yksitoista prosenttia ei ole tyytyväisiä eikä tyytymättömiä. Seitsemän prosenttia ei osaa ottaa kantaa kysymykseen.
Puoluekanta heijastuu vastauksiin. Myönteisimmin hallituksen toimia arvioivat päähallituspuolueiden eli kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat. Kriittisimpiä ovat oppositiossa olevan vasemmistoliiton kannattajat.
Itärajan kautta tuli marras- ja joulukuun aikana Suomeen yli tuhat turvapaikanhakijaa. Viranomaisten mukaan maahantulo on tapahtunut vieraan valtion viranomaisten tai muiden toimijoiden vaikutuksesta.
Tällä hetkellä tilanne on se, että junille tarkoitettua Vainikkalan raja-asemaa lukuun ottamatta koko itärajan on määrä olla kiinni 14. tammikuuta asti.
Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista 5.–13. joulukuuta. Tutkimuksen kokonaistuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.