Artikkelit: Kotimaa

Jos Euroopan parlamentin vaalit pidettäisiin nyt, äänioikeutetuista 22,7 prosenttia äänestäisi kokoomusta, Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä ilmenee.
Naisjärjestöjen Keskusliiton syyskokous vaatii puolueita huolehtimaan siitä, että tulevien EU-vaalien ehdokkaista puolet on naisia.
Talous- ja raha-asioista vastaava komissaari Olli Rehn on tyytyväinen päätökseen komission päätökseen, jonka mukaan Suomi sää säilyttää rahapelimonopolinsa.
Euroopan komissio on päättänyt olla ryhtymättä toimenpiteisiin Suomen rahapelimonopolin laillisuutta koskevassa asiassa.
Mauri Pekkarinen kiihtyi Timo Soinille eduskunnan keskustelussa valtio-omistajuudesta.
Keskusta heitti peliin presidentti Urho Kekkosenkin suomiessaan eduskunnassa hallituksen harjoittamaa valtion omistajapolitiikkaa.
Yhteiskuntatakuun muodossa annettu lupaus nuorille odottaa lunastamistaan, sanoo toimihenkilökeskusjärjestö STTK.
Perussuomalaisten Timo Soinin mielestä Talvivaara on "keskustan Valco".
Omistajaohjausministeri Pekka Haaviston (vihr.) mielestä valtion oikea rooli omistajana voisi olla Clark Kent.
Väestön ikääntyminen ja sitä kautta työelämässä vielä olevien lähiomaisten määrän selkeä kasvu on ollut Ruotsissa pontimena erityisen verkoston perustamiseen lisäämään ymmärrystä hoivan tarpeesta ja sen aiheuttamista poissaoloista.
Lastenhoitajia, perhepäivähoitajia ja muita varhaiskasvattajia edustava ammattiliitto JHL on laatinut tavoitteet lapsen oikeuksiksi varhaiskasvatuksessa.
Kuntaliitto ehdottaa, että kunnallisia kansanäänestyksiä voitaisiin järjestää samaan aikaan kunta- ja muiden vaalien kanssa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Lenita Toivakka vaatii tänään lapsen oikeuksien päivänä sosiaali- ja terveydenhuoltoa huomioimaan paremmin lapset ja nuoret.
Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) on aloittanut Itä-Aasiaan suuntautuvan koulutusvientimatkansa Tokiosta ja Pekingistä, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Eihän vaan elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tavoitteena ole Wal-Martin -mallinen yhteiskunta, kysyy Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne (sd.).
KT Kuntatyönantajat hakisi keinoja kuntien talouden tasapainottamiseen myös opetuksesta.
Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ihmettelee, että hallituksen leikkuri osuu taas lapsiin ja nuoriin juuri nyt, kun tarvittaisiin rakenteellisia uudistuksia.
Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä (kok.) uskoo hallituksen sote-uudistuksen perustuslaillisten haasteiden olevan ratkaistavissa.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan pelkkä valtionhallinnon rakenteiden uudistaminen ei riitä, ellei uudisteta myös politiikan tekemisen tapaa.
Köyhyysriski kasvoi Suomessa 1990-luvun laman jälkeen. Köyhyys on aiempaa pysyvämpää ja köyhyysjaksot ovat pitkittyneet.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) muistuttaa, että jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kotiin, turvallisiin aikuisiin ja turvalliseen kouluun ja ympäristöön.
Puolustusvoimissa kriisinhallintahenkilöstön tuen kehittäminen on aloitettu nimeämällä Libanonin UNIFIL-operaatioon sosiaalikuraattori.
Turun Sanomat kertoo, että sen saamien tietojen mukaan EU-komissio on päättänyt, ettei se aio vaatia muutoksia Suomen arpajaislakiin.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintien mielestä Talvivaarassa valtio epäonnistui valvomaan omia omistajan eli yhteiskunnan intressejä.
Helsingin huumepoliisin päällikön vangitseminen on viimeisin osoitus poliisin sisäisistä ongelmista. Missä viipyy selonteko sisäisestä turvallisuudesta, kysyy keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Tiilikainen?
Ammattikuljettajista jopa 20 prosenttia sairastaa uniapneaa, suurin osa tietämättään.
Kuntien eläkevakuutuksen hallituksen puheenjohtajaa Laura Räty (kok,) on Helsingin Sanomien mukaan menettänyt luottamuksensa eläkelaitoksen toimitusjohtajaan Merja Ailukseen (kesk.).
Sekä konttorityöläinen että lihastyötä tekevä syövät vuoren kokoisia annoksia. Tämä ilmenee Ylen uutisten selvityksestä.
Perussuomalaiset kävivät eduskunnassa keskinäistä sananvaihtoa kulttuuripolitiikasta.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä sosiaalinen media on hieno asia, jos se johtaa yhteisöllisyyden lisääntymiseen eikä itsekkyyden kasvuun.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan poliisin hallintorakenneuudistuksen tavoitteena on vähentää poliisin hallinto- ja esikuntatehtävistä noin 90 henkilötyövuotta viimeistään vuonna 2016.
Poliisikomentaja Jukka Riikosen mukaan Helsingin poliisilaitoksen toiminta, mukaan lukien huumerikosyksikön toiminta, on ohjeiden ja määräysten mukaista ja kestää ulkopuolisten laillisuusvalvojien tarkastuksen.
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa tervehtii ilolla asiantuntija-avusteisen huoltoriitojen tuomioistuinsovittelun vakinaistamisesitystä.
Ihmiskaupan auttamisjärjestelmän ja lainsäädännön kehittämistä selvittäneen työryhmän selvityksen johtopäätöksiä on käsitelty tiistaina sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä.
Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina selkeällä äänten enemmistöllä EU:n vuosien 2014–2020 rahoituskehyksen.
Musiikin, näyttämötaiteen ja tanssitaiteen valtionpalkinnot on jaettu.
Kansanedustajat Timo Heinonen (kok.) ja Antti Kaikkonen (kesk.) haluavat hillitä muovipussien kulutusta. Keinoiksi he esittävät esimerkiksi erityistä muovipussiveroa ja yleistä valistusta, neuvontaa ja kampanjointia.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta puoltaa lääkekustannusten vuotuisen omavastuuosuuden, eli ns. lääkekaton, alentamista.
Täydennysesitys sisältää lisämäärärahoja 108 miljoonalla eurolla, ja tuloarviota esitetään pienennettäväksi 261 miljoonalla eurolla.