Kuntaliitto haluaa kunnallisia kansanäänestyksiä vaalien yhteydessä

Kuntaliitto ehdottaa, että kunnallisia kansanäänestyksiä voitaisiin järjestää samaan aikaan kunta- ja muiden vaalien kanssa.

Asia on pohdinnassa kuntalain uudistamisen yhteydessä.

– Kunnallisissa kansanäänestyksissä äänestysvilkkaus on ollut melko korkea, usein kunnallisvaaleja korkeampi. Äänestyksen yhdistäminen kunta- tai valtiollisiin vaaleihin olisi sekä kuntalaisen että kuntien kannalta käytännöllinen ratkaisu, Kuntaliiton kuntakehitys- ja tutkimusjohtaja, kuntalain uudistamista valmistelevan demokratiajaoston jäsen Kaija Majoinen perusteli Kuntaliiton seminaarissa keskiviikkona.

Nykyisen kuntalain mukaan kunnallinen kansanäänestys voidaan järjestää minä ajankohtana tahansa, mutta ei kuitenkaan kunta- eikä valtiollisten vaalien eikä valtiollisen kansanäänestyksen yhteydessä.

Tähän mennessä kunnallista kansanäänestystä on käytetty melko harvoin. Vuosien 1990–2011 aikana Suomen kunnissa on järjestetty yhteensä 60 kansanäänestystä, joista 56 on koskenut kuntaliitoksia.

Kuntalain demokratiapykäliä valmistellaan tilanteessa, jossa kuntalaisten luottamus demokraattisiin instituutioihin on heikentynyt, halukkuus luottamustoimiin vähentynyt ja osallistuminen on eriarvoistunut. Samalla kuntaliitokset laajentavat kuntien kokoa maantieteellisesti ja asukasluvultaan, ja vaikuttamisen vaikeutumista pelätään.

– Samaan aikaan monet kuntalaiset ja palvelujen käyttäjät odottavat nykyistä vahvempaa lähivaikuttamista ja mahdollisuutta osallistua palvelujen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, Kaija Majoinen totesi.

Uudistettavalla kuntalailla pyritään vahvistamaan kuntien poliittista johtamista ja edustuksellisen järjestelmän toimivuutta ja houkuttelevuutta. Yksi keino aktivoida kuntalaisia on Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblomin mielestä saattaa ajantasalle heidän suorat vaikuttamismahdollisuutensa.

Mainos