Kriisinhallintahenkilöstön tukea kehitetään – kotiuttamiskoulutus kaikille

Puolustusvoimissa kriisinhallintahenkilöstön tuen kehittäminen on aloitettu nimeämällä Libanonin UNIFIL-operaatioon sosiaalikuraattori.

Kuraattorin tehtäviin kuuluu myös operaation aikaisen psykososiaalisen tuen kehittäminen. Kuraattori toimii tukitoimien kehittämistyössä yhdyshenkilönä Pääesikuntaan ja Porin prikaatiin.

Lisäksi Pääesikuntaan palkataan kriisinhallinnan tuen erityisasiantuntija. Erityisasiantuntija koordinoi ja kehittää kriisinhallintahenkilöstön ja -veteraanien tukea. Hän osallistuu kriisinhallintahenkilöstön ja -veteraanien tukiohjelman valmisteluun ja toimeenpanoon.

Tehtävänhoitaja pitää yhteyttä kriisinhallintaveteraaneihin, Valtiokonttoriin ja sosiaali- ja terveysministeriöön osana koordinointitehtävää. Tehtävä täytetään ensi helmikuussa.

Pääesikunnan mukaan kriisinhallintatehtävissä palvelevien tuesta vastaa palveluksen aikana puolustusvoimat, käytännössä Porin prikaati.

– Psyykkisen toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta yhtä tärkeää on perheiden ja omaisten vertaistuki, jota tarjotaan yhteistyössä Suomen rauhanturvaajaliiton kanssa. Ensimmäinen pilottikokeilu alkaa tämän vuoden lopussa, Pääesikunta kertoo tiedotteessaan.

Palveluksen jälkeistä tukea on kehitetty kuluvasta vuodesta alkaen. Kaikki kriisinhallintatehtävistä kotiutuneet on velvoitettu osallistumaan 2-3 kuukautta kotiutumisen jälkeen järjestettävään kotiuttamiskoulutukseen. Koulutuksen aikana kaikilla kotiutuneilla on velvollisuus – ei vain mahdollisuus – keskustella puolustusvoimien asiantuntijan tai ulkopuolisen asiantuntijan kanssa kokemuksista ja mieltä painavista asioita.

Kotiutuneet vastaavat myös kotiinpaluukyselyyn, jota käytetään palveluksen ja psykososiaalisen tuen kehittämiseen. Kotiutuneille annetaan perustietoa traumaattisten kokemusten käsittelystä ja mahdollisesti myöhemmin ilmaantuvista oireista, joiden perusteella on syytä ottaa yhteyttä asiantuntijoihin. Asiantuntijoiden yhteystiedot annetaan kotiuttamiskoulutuksessa.

Mainos